Etsin kesätyöntekijää henkilökohtaisten avustajieni loma-ajaksi kesälle 2026 8.6.-20.8. tai miten sovittaan yhdessä. Tarvitsen avustamista mm. kotitöissä, ruoanlaitossa, asioinnissa, pukeutumisessa, hygieniassa. Yhtä lailla tarvitsen apuasi myös rennommissa merkeissä kuten konserteissa ja erilaisissa muissa tapahtumissa käymisessä.
Olen 40-kymppinen sähköpyörätuolilla liikkuva mies, jolla on useita avustajia. Olen toiminut avustajieni työnantajana jo 20 vuoden ajan. Asun hyvien liikenneyhteyksien varrella Herttoniemenrannassa yhdessä vaimoni kanssa. Vapaa-ajalla harrastan musiikkia, elokuvia sekä penkkiurheilua. Luonteeltani olen sosiaalinen ja iloinen. Päivisin myös vaimoni henkilökohtaiset avustajat ovat paikalla.
Työ ei ole hoitotyötä, vaan fyysisteknistä avustamista. Käytännössä tarvitsen apua lähes kaikissa päivittäisissä toimissani. Sinulta ei vaadita erityistä koulutusta tai aiempaa kokemusta. Opetan sinut kaikkiin työtehtäviin. Avustajan tulee osata ja malttaa kuunnella ohjeita ja toimia tarkasti niiden mukaisesti. Sinun tulisi olla tunnollinen, luotettava, täsmällinen, tarkkaavainen ja ennakkoluuloton. Ilmapiiri kodissani on rento, joten huumorintajusta ei ole haittaa. Toivon sinun sopeutuvan helposti uusiin tilanteisiin, ja tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Tärkeintä on asenne. Hyvä suomen tai englannin kielen taito on välttämätöntä työssä suoriutumisessa. Lisäksi työssä vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa. Minulla on käytössä kuitenkin myös henkilönostin. Työ on monipuolista ja vaihtelevaa kolmivuorotyötä sisältäen aamu-, ilta- että yövuoroja viikolla ja viikonloppuisin.
Toimin itse työnantajanasi tosin teknisenä palkanmaksajana toimii Helsingin kaupunki. Työ sisältää lisät: ilta- +15%, yö- +30%, lauantai- +25% ja sunnuntailisät +100%. Olen Heta-liton (Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajaliitto) jäsen, joten saat alan työehtosopimuksen mukaiset edut.
Jos sinua kiinnostaa merkityksellinen työ, joka on sosiaalista, monipuolista, mukavaa, saa