Kiinteistönhoitaja

RovaniemiCompetitive0 applicants

About this role

Rovaniemen kaupunki hakee kahta kiinteistönhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen.

Kiinteistönhoitajan työtehtävät koostuvat monipuolisista kiinteistöjen huolto-, korjaus- ja konetöistä. Työ sisältää sekä ulkona että sisällä suoritettavia tehtäviä Rovaniemen kaupungin omistamissa ja hallinnoimissa kohteissa, esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa.

Kelpoisuusehtona on kiinteistöhoitoalaan liittyvä tutkinto tai muu tehtäviin soveltuva tekniikan alan tutkinto. Tehtävään soveltuva muu tekniikan alan tutkinto voi olla esimerkiksi LVI-alan tutkinto.

Lisäksi edellytämme hakijalta riittävää työkokemusta alalta, voimassaolevaa vähintään B-luokan ajokorttia, sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä perustason tietotekniikkataitoja.

Odotamme hakijalta, hyviä vuorovaikutustaitoja, hyvää asennetta ja motivaatiota annettuihin työtehtäviin, kiinnostusta lisä- ja täydennyskouluttautumiseen, kiinteistöhuoltoon liittyvien koneiden koneenkuljetustaitoja sekä valmiutta muihin erikseen määrättäviin työtehtäviin, esimerkiksi päivystykseen.

Työssä noudatetaan yleistyöaikaa. Työhön kuuluu myös ilta- ja viikonlopputyötä.

Palvelusuhteen ehdot määräytyvät kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimus KVTES:n mukaisesti. Palkkaehdot määräytyvät kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaan.

Pyydämme jättämään hakemukset Rovaniemen kaupungin sähköiseen työnhakupalveluun keskiviikkoon 22.4.2026 klo 12.00 mennessä osoitteeseen www.rovaniemi.fi/rekry.

Jos sähköistä hakemusta ei ole mahdollisuutta tehdä, hakemuksen voi toimittaa postitse määräaikaan mennessä osoitteella Rovaniemen kaupunki, Kirjaamo, PL 8216, 96101 Rovaniemi. Kirjekuoreen ja hakemukseen on merkittävä haettavan tehtävän nimike. Hakemus tulee olla vastaanotettuna kirjaamoon määräaikaan mennessä. Myöhässä tulevia hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakuaika päättyy 22.4.2026 klo 12.00. Hakemukseen tulee liittää erittely työkokemuksesta.

Toimen täyttämisessä noudatetaan anonyymiä

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...