Retco Oy on hitsausalan kasvava markkinajohtaja ja alan edellä kävijä, joka on palvellut kotimaista hitsaavaa teollisuutta vuodesta 1999. Olemme osa kansainvälistä Bergman & Beving -konsernia, joka toimii Euroopan laajuisesti noin 1400 työntekijän voimin. Konsernin vuotuinen liikevaihto on 430 milj. €, josta Retco Oy osuus on noin 7 milj. €.
Vahvistamme Retco Oy:n myyntitiimiä hakemalla aktiivista ja osaavaa
MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ
Myyntipäällikkönä vastaat Retco Oy:n myynnistä ja asiakkuuksista eri teollisuuden aloilla. Yhteydenpito ulkomaisiin päämiehiin kuuluu myös osaksi työtehtäviäsi. Työsi on itsenäistä ja edellyttää oma-aloitteisuutta sekä hyviä itsensä johtamisen taitoja. Tehtävässäsi raportoit toimitusjohtajalle. Retco Oy toimii koko Suomen alueella, mutta ensisijainen asiakaskenttäsi on Eteläinen Suomi, toimipisteesi voi olla pääkonttorilla Porissa tai hybridimallilla muualla.
Tehtäväsi on nykyisten asiakkuuksien myynnin kasvattaminen ja uusasiakashankinta yhtiön tavoitteiden mukaisesti. Toimialasi on monimuotoinen ja edellyttää vahvaa myyntiosaamista sekä teknistä hahmotuskykyä.
Retco Oy:ssä pääset työskentelemään osana tehokasta ja ketterää organisaatiota, jossa hyvät ideasi jalkautetaan nopeasti käytäntöön.
ODOTAMME
Tehtävään soveltuvaa myyntikokemusta ja asiakkuuksienjohtamiskokemusta teknisestä myynnistä
Kokemusta ja ymmärrystä konepaja- ja metalliteollisuudesta
Intohimoa myyntiä ja sen kehittämistä kohtaan
Tehtävään soveltuvaa teknistä- ja/ tai kaupallista koulutusta
Erinomaisia neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja
Ratkaisulähtöistä työskentelytapaa ja asennetta
Sujuvaa suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa
KATSOMME EDUKSI
Aiemman kokemuksen hitsaus- tai metallialasta
Käytännön hitsauskokemuksen
Hitsausalan pätevyydet (IWE, IWT tai IWS)
TARJOAMME SINULLE
Vapauden työskennellä itsenäisessä asemassa välittömässä yhteistyössä yrityksen johdon kanssa
Edistyksellisen tuoteportfolion markkinajohtajan varmuudella
Monipuo