Taratest Oy on voimakkaasti kasvanut ja kansainvälistynyt infra- ja rakennusalan konsulttitoimisto, joka toimii konsernirakenteella Suomessa sekä Ruotsissa ja työllistää noin 250 osaajaa. Yrityksen palvelut koostuvat pääosin geosuunnittelusta ja sitä tukevista maa- ja kallioperätutkimuksista, erilaisista maarakentamisen ja kiviainestuotannon palveluista sekä monipuolisista ympäristötutkimuksista ja selvityksistä. Me saamme tiedon irti maasta.
Haemme nyt vakituiseen työsuhteeseen maaperätutkijaa / kairaajaa pohjatutkimuskohteisiin sekä kallionäytekairaajaa timanttikairauksiin.
Maaperätutkijamme työskentelevät projekteissamme, mitkä sijoittuvat pääosin Turun, Pääkaupunkiseudun ja Pirkanmaan seutuville, mutta toimimme tarvittaessa koko Suomen mittakaavassa. Geotekniset tutkimukset tehdään kairakonetta käyttäen, joten pidät työskentelystä isojen koneiden ja laitteiden kanssa.
Työtehtävät sisältävät muun muassa paino-, puristinheijari-, siipi-, cptu- ja porakonekairauksia sekä näytteenottoja. Haemme myös kallionäytekairauspuolelle kairaajaa. Työ on pääosin ulkotyötä, joten viihdyt ulkoilmassa kelillä kuin kelillä. Koska työvälineenäsi on kairakone, on osa päivittäistä työtäsi myös koneen kunnosta huolehtiminen ja pienet työmaalla toteutettavat korjaukset. Huoltotiimimme vastaa laitteiden toimivuudesta ja huolloista muilta osin.
Odotamme sinulta:
aiempaa kokemusta alalta, arvostamme myös, mikäli sinulla on jo SGY-pätevyys, mutta tämä voidaan hoitaa kuntoon myös työsuhteen aikana
B-ajokortti, C-kortti katsotaan eduksi
matkustusvalmiutta
oma-aloitteista työotetta, hyvää tekemisen meininkiä sekä reipasta asennetta työn tekemistä kohtaan.
Työtä tehdään itsenäisesti, mutta ympärilläsi on osaava projektitiimi kenen kanssa olet säännöllisesti yhteydessä.
Meillä Taratestilla on vahva tekemisen meininki ja pidämme mitä lupaamme. Oikea asenne on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista mitä uudelta työkaverilta odotamme. Etuina työntekijöillemme on mm. mahdollisuus virike- ja