Nyt sinulla on tilaisuus liittyä osaksi Pirkkalan vahvaa koulutusperinnettä ja uudistushenkeä! Haemme perusopetuksen ja lukion yhteistä ruotsin ja espanjanlehtoria määräaikaiseen viran sijaisuuteen 18.12.2026 saakka.
Nyt sinulla on tilaisuus liittyä osaksi Pirkkalan vahvaa koulutusperinnettä ja uudistushenkeä! Haemme perusopetuksen ja lukion yhteistä ruotsin ja espanjanlehtoria määräaikaiseen viran sijaisuuteen ajalle 5.8.-18.12.2026.
Vähäjärven koulu
Vähäjärven koulun uusi innostava, turvallinen ja terveellinen koulurakennus on otettu käyttöön kokonaisuudessaan syksyllä 2024. Saman katon alle muuttivat sekä perusopetuksen vuosiluokat 0-9 että varhaiskasvatus. Vähäjärven koulu tarjoaa yhtenäisen kasvun ja opin polun noin 1 200 lapselle ja nuorelle. Rakennuksesta löytyy myös nuorisotila, ja tiloja käyttää lisäksi Pirkan opisto. Opetushenkilöstöä talossa työskentelee yhteensä noin 150.
Yhtenäiskoulussa opiskeleminen mahdollistaa joustavamman oppimisen ja oppilaiden siirtymisen luokalta toiselle ilman suuria muutoksia ympäristössä ja opetusmenetelmissä. Tavoitteena onkin tukea oppilaiden kasvua ja kehitystä parhain mahdollisin tavoin aina esikoulusta jatko-opintoihin saakka.
Arkea sujuvoittaa koulutalon selkeä arkkitehtuuri: Versoksi nimetyssä talossa on omat alueensa päiväkodille, lastentalolle, alakouluikäisten opetukselle ja aineenopetukselle. Tilat muuntuvat joustavasti tarpeen mukaan eri-ikäisille oppijoille. Vuosiluokat 3-9 opiskelevat taito- ja taideaineet yhteisissä tiloissa.
Pirkkalan yhteislukio
Pirkkalan yhteislukio on monipuolinen ja aikaansa seuraava yleislukio. Meillä opiskelee vuosittain noin 270 opiskelijaa ja työskentelee 18 opettajaa. Viihtyisä, valoisa ja moderni lukiorakennus Silmu otettiin käyttöön elokuussa 2017. Toimintakulttuurissamme painottuvat monimuotoinen pedagogiikka ja oppimisen tuki, jolla kaiken tasoiset opiskelijat kasvavat omiin mittoihinsa.
Tehtävänkuvaus
Tehtävään kuuluu espanjan ja ruotsin kielen opetusta perusopetuksen vu