Erityisopettaja, Jäälin koulu

OuluCompetitive0 applicants

About this role

Haettavana on PERUSOPETUKSEN ERITYISOPETTAJAN virka Jäälin koulussa.

Jäälin koulussa opiskelee noin 650 oppilasta luokilla 1-9. Yleisopetusryhmien lisäksi koulullamme toimii yhdeksän alueellista pienryhmää, yläkoulun tupaluokka sekä joustavan perusopetuksen jopo-luokka. Samassa kiinteistössä sijaitsevat myös nuorisotilat ja kirjasto. Koulu ja nuorisotoimi toimivat yhteistyössä tukien lasten ja nuorten niin kutsutun ehjän koulupäivän toteutumista.

Koulumme vahvuutena ovat aktiivinen, kehittämishaluinen ja ammattitaitoinen henkilökunta, tiivis yhteistyö Jäälin alueen toimijoiden kanssa sekä monipuolinen lähiympäristö ja luonto.

Haemme joukkoomme osaavaa ja yhteistyökykyistä erityisopettajaa vahvistamaan koulumme oppimisen ja koulunkäynnin tukea uuden perusopetuslain ja tuen uudistuksen mukaisesti.

Erityisopettajana toimit joustavasti Jäälin yhtenäiskoulussa oppilaiden ja opettajien arjessa sekä osallistut ryhmäkohtaisten ja oppilaskohtaisten tukitoimien suunnitteluun ja toteutukseen. Tehtävään voi sisältyä pienryhmä- tai erityisluokkaopetusta sekä muita yksilöllisiä tukitoimia.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Eduksi luetaan luokanopettajan ja/tai peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot.

Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.

Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toim

EU Requirements

Job Details

Posted8 April 2026
Closes8 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...