Kuulumme valtakunnalliseen Jakeluyhtiö Suomen postinjakeluverkostoon ja olemme jakaneet osoitteellista postia jo viisi vuotta Kouvolassa, Kotkassa ja Lahdessa. Kauttamme on kulkenut yli kymmenen miljoonaa lähetystä.
Etsimme nyt tunnollista jakajaa Iitin kirkonkylän alueella kulkevalle piirille. Piiri on pitkähkö haja-asutusaluereitti. Piirin työaika vaihtelee tuotemäärästä riippuen pääsääntöisesti 3-4 tunnin välillä, joten jakotyön opittuaan on myöhemmin mahdollista opetella muitakin Iitin alueen piirejä ja toimia sijaisena näillä.
Arvostamme aiempaa kokemusta työelämästä, mutta sen ei välttämättä tarvitse olla pitkä. Jakotyöstä ei tarvitse olla kokemusta, sillä tarjoamme hyvän perehdytyksen tehtävään. Olennaista on reipas ja palvelualtis asenne sekä huolellisuus ja vastuuntuntoisuus. Hyvä suomen kielen hallitseminen on välttämätöntä, koska kaikki materiaali on suomeksi ja myös työkieli on suomi.
Jakopäivä on torstai, mutta arkipyhäviikkoina jakelu voi muunakin päivänä. Jakelun voi ajoittaa itselleen sopivaan ajankohtaan jakopäivän aikana, mutta eduksi jakajavalinnassa on, jos on mahdollista aloittaa työ aamulla tai aamupäivän aikana, jolloin postit ovat varmuudella perillä loppuiltapäivästä, kun niiden vastaanottajat palaavat töistä. Työ sopii siten moniin erilaisiin elämäntilanteisiin.
Jakelualan TES:ä noudattava palkkaus takaa perusansion, mutta ripeä jakaja hyötyy palkkauksen urakkaluonteisuudesta. Työhön käytetyn ajan keskituntiansio on 11-13 €/h, mutta joinain päivinä se voi olla jopa yli 15 €/h. Myös yrittäjänä tai laskutuspalvelun kautta työskentely on mahdollista. Työ- tai alihankintasuhde on vakituinen.
Jakelu tapahtuu jakajan autolla, joten etsimieme jakajien on oltava autollisia ja ajokortillisia. Reitti alkaa Kausalasta ja palaa lähelle taajaman rajaa. Se on n. 45-50 km:n mittainen ja tältä osin auton käytöstä maksetaan km-korvaus 0,55 €/km.
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, lähetä sähköpostitse tai yrityksen yhteydenottolomakkeen kautta tiivis ha