Kouluohjaaja Janakkalaan

JanakkalaCompetitive0 applicants

About this role

Turengin yhteiskoulussa (7. -9. luokat) opiskelee noin 350 oppilasta ja työskentelee noin 35 opettajaa, joista osa opettaa myös yhteiskoulun yhteydessä olevassa Janakkalan lukion Turengin toimipisteessä.

Haemme ammattitaitoiseen ja iloiseen joukkoomme perusopetukseen innostunutta ja osaavaa ohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen erityisluokanopettajan työpariksi Turengin yhteiskoululle 10.8.2026 alkaen.

Edellytämme hakijalta hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Tärkeää on halu ja kyky tarttua haasteisiin ja kohdata erilaisia oppijoita ja oppilaita. Arvostamme jämäkkää ja innokasta otetta.

Työtehtävät voivat sisältää koulunkäynnin ohjaajan sekä henkilökohtaisen avustajan työtehtäviä. Työtehtävät voivat muuttua palvelussuhteen aikana. Työnsuorituspaikka voi vaihtua palvelussuhteen aikana ja olla jokin muukin koulu, kuin palvelussuhteen alkaessa. Työ on pääsääntöisesti osa-aikaista. Työaika on vähintään 30 tuntia/viikko, työaika voi olla suurempikin työtehtävien ja tarpeen mukaan.

Lomapäivät pidetään kertymän mukaan pääsääntöisesti lukuvuoden aikana. Työnteko ja palkanmaksu keskeytyvät koulun loma-ajoiksi siltä osin, kun koulun lomapäivien lukumäärä on suurempi kuin työntekijän lomakertymä.

Kelpoisuus tehtävään määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 1998/986 mukaan. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.

Valitun hakijan on lääkärintodistuksella osoitettava olevansa terveydentilaltaan tehtävään sopiva.

Tehtävään valitun tulee toimittaa lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Janakkalan kunta suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielest

EU Requirements

Job Details

Posted8 April 2026
Closes8 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...