Kirjastonhoitajana työskentelet erityisesti alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lasten ja perheiden kanssa.
Suunnittelet ja toteutat varhaiskasvatus- ja kouluyhteistyötä, ryhmätoimintaa ja tapahtumia yhteistyössä muiden lasten ja nuorten tiimiläisten kanssa. Samalla pilotoitte keväällä valmistuvaa lasten ja nuorten lukutaitosuunnitelmaa. Vastaatte myös lasten ja nuorten aineiston kokoelmatyöstä.
Koordinoit kaupungin Kulttuuriportaat-kulttuurikasvatussuunnitelmaa ja toimit seudullisen lastenkulttuurikeskus Kulttuuriaitan ohjausryhmässä.
Viestit työstäsi ja kirjaston toiminnasta eri kanavissa.
Lisäksi työskentelet kirjaston asiakaspalvelutehtävissä ja teet säännöllistä ilta- ja lauantaityötä.
Työnkuvaasi voidaan sisällyttää muitakin tehtäviä tarpeen, osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.
Valittavalta henkilöltä edellytämme:
Soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. kirjastoala, kasvatus- ja opetusala tai kulttuurituotanto)
Käytännön kokemusta kirjastotyöstä ja lasten kanssa toimimisesta
Näkemystä ja innostusta lastenkirjallisuudesta ja -kulttuurista
Organisointikykyä ja verkostomaisen toiminnan osaamista
Monipuolisia digi- ja viestintätaitoja
Asiakaspalvelutaitoja ja joustavaa tekemisen meininkiä
Eduksi laskemme:
Kaikkiin työn osa-alueisiin liittyvän kokemuksen ja koulutuksen
Axiell Aurora -kirjastojärjestelmän osaamisen
Mahdollisuuden oman auton käyttöön
Tarjoamme:
Mukavan ja kehittämismyönteisen työyhteisön ja riittävät resurssit
Ajanmukaiset työskentelytilat kirjastoissa, päiväkodeissa ja kouluilla
Edenredin liikunta- ja hyvinvointiedut
Tehtävän täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Valitun henkilön on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Työaikana sovelletaan KVTES:n toimistotyöaikaa (36,25 h/vko). Palkkauksen pohjana toimii KVTES:n palkkaryhmä 2KIR42 ja sen ja vastuun mukaan määritelty paikallinen tasopalkka.
Keskeisimmät todistukset py