Henkilökohtainen avustaja Malmille ja Itä-Helsinkiin

HelsinkiCompetitive0 applicants

About this role

Hei avustajan työstä kiinnostunut, tule onnilaisten joukkoon tekemään tärkeää ja asiakaslähtöistä työtä avustajapalveluihin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen!Henkilökohtaisena avustajana autat asiakkaitamme elämään omannäköistään, täyttä elämää. Onnin asiakkaita ovat henkilöt, jotka tarvitsevat sairaudestaan tai vammastaan johtuen apua arjen askareisiin. Avustat kodin askareissa sekä kodin ulkopuolisissa toiminnoissa. Asiakkuudet voivat olla keskenään vaihtelevia ja eri tasoisia, ja työtehtävät määräytyvät aina asiakkaan voinnin ja yksilöllisen avuntarpeen mukaan. Työ on monipuolista ja voi halutessasi sisältää saman päivän aikana useita eri asiakkuuksia ja tehtäviä.Et tarvitse alan koulutusta tai aiempaa kokemusta, riittää että työasenteesi avustustyötä kohtaan on oikea, olet halukas oppimaan uutta ja työskentelemään asiakaslähtöisesti erilaisissa tilanteissa.Kaikki uudet avustajamme perehdytetään kattavasti Onnin omassa Avustaja Akatemiassa ennen työn aloittamista, ja perehdytys jatkuu tarpeesi mukaan myös työn aikana. Saat jatkuvan ohjauksen ja tuen omalta tiimiesihenkilöltäsi, etkä jää koskaan yksin kysymystesi tai mahdollisten työhön liittyvien haasteiden kanssa, siitä me huolehdimme!Työtä tehdään pääsääntöisesti kahdessa vuorossa arkisin ja viikonloppuisin. Työvuorojen pituudet vaihtelevat kahdesta tunnista ylöspäin, ja työpäivä voi koostua yhdestä tai useammasta eri asiakkuudesta. Voit vaikuttaa työvuoroihisi ja työskennellä osa-aikaisesti tai keikkaluontoisesti elämäntilanteeseesi parhaiten sopivalla tavalla.Haen henkilökohtaista avustajaa asiakkaalle Malmille. Avustajan tehtäviin kuuluu kodinhoidolliset avustukset kotona ja asiakkaan toiveiden mukaisesti, esimerkiksi kaupassa käyminen. Avustajan tulee olla vuorossa täysin hajusteettomana. Tämä on tärkeää.Otamme huomioon sekä asiakkaidemme avustajatarpeet että avustajiemme työtoiveet niin, että ne sovitetaan mahdollisimman hyvin yhteen. Ensimmäinen vuoro asiakkaalle on tarvittaessa perehdytysvuoro,

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...