Perusopetuksen rehtori

PuumalaCompetitive0 applicants

About this role

Haemme Puumalan saaristokuntaan rehtoria, jolla on kokonaisnäkemystä ja kokemusta peruskoulun johtamisesta. Puumalan yhtenäiskoulu on noin 100 oppilaan opinahjo, johon kuuluvat esikoulu ja luokat 1-9. Saimaa on osa kouluarkeemme kuuluvaa lähiluontoa, jonne on helppo poiketa liikkumaan ja oppimaan oppitunneilla tai yhteisillä retkillä.

Olemme omaksuneet "Liikkuva koulu"-periaatteet ja käytännöt toiminnassamme. Yrittäjyyskasvatuksen edistäminen on yksi kärkitavoitteistamme. UNICEF on myöntänyt Puumalalle Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen.

Perusopetuksen rehtorin toistaiseksi voimassa oleva virka alkaa 1.8.2026. Odotamme rehtorin olevan innostunut, innostava ja kannustava pedagoginen johtaja. Rehtori tarvitsee työssään hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä halun kehittää koulua ja perusopetusta yhteistoiminnallisesti henkilöstön, oppilaiden ja muiden toimijoiden kanssa. Haemme uutta ja innostavaa näkemystä koulun johtamiseen ja kehittämiseen pitkällä aikavälillä.

Rehtorin työssä menestymisessä tarvitaan myös vahvaa henkilöstö- ja talousjohtamisen osaamista. Rehtorin viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986 annetun asetuksen mukaisesti. Katsomme eduksi kokemuksen perusopetuksen rehtorin tai koulun johtajan tehtävistä. Tarjoamme sinulle perusteellisen perehdytyksen tehtävään. Arvostamme valmiutta sitoutua Saimaalle pitkäjänteisesti

Hakuaika on 27.3.-21.4.2026 klo 16.

Työaika: OVTES

Palkkaus: OVTES:n II kalleusluokan mukaan.

Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on toimitettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä lääkärintodistus ja esitettävä rikostaustaote. Rekrytoinnissa voidaan käyttää henkilöarviointia. Lähihaastattelut pidetään 28.4. ja varapäivänä 29.4.2026.

Puumalan kunnassa työsuhde-etuina ovat Epassi, polkupyöräetu ja maksuton kuntosalin käyttö.

EU Requirements

Job Details

Posted9 April 2026
Closes9 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...