Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä - jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.
Sustainment Solutions liiketoiminta-alue vastaa muun muassa elinkaarituen ja ohjelmistotuotteiden myynnistä, tarjonnasta ja toimituksista. Liiketoiminta-alue vastaa myös strategisesta kumppanuudesta Suomen puolustusvoimien ja Patrian viranomaisliiketoiminnan kanssa.
Haemme nyt joukkoomme
MATERIAALISUUNNITTELIJAA
sijaisuuteen 31.8.2027 saakka. Ensisijainen työskentelypaikkasi on Tikkakoski, mutta työskentelet osan ajasta myös Hallissa.
Työskentelet osana Supply Chain/Material Services -toimintoa, joka vastaa palvelusopimusten ja projektien kulutusmateriaalien sekä varaosien materiaalisuunnittelusta, samoin kuin kemikaaleihin liittyvistä lakisääteisistä velvoitteista. Roolissasi varmistat Grob-huoltotoiminnan materiaalivirtojen sujuvuuden ja kaluston elinkaaren aikaisen tuen.
Vastaat varaosien ja materiaalien tarvesuunnittelusta sekä aikavalvottavien laitteiden määrien seurannasta. Tehtäviisi kuuluvat tarvelaskenta, varastontäydennykset, toimitusten valvonta, varaosaselvitykset, varaosatietojen ja tietokantojen ylläpito, sekä osallistut aktiivisesti Grob-kaluston elinkaaren aikaiseen varaosasuunnitteluun ja sen kehittämiseen. Toimit myös tärkeänä linkkinä hankinnan ja toimitusketjun suuntaan esimerkiksi asiantuntijalausuntojen osalta, ja teet tiivistä yhteistyötä tuotannon, suunnittelun, MTCH:n (tyyppivastuuorganisaatio), CAMO:n (jatkuvan lentokelpoisuuden organisaatio), hankinnan, konevalmistajan, projektinjohdon ja logistiikan kanssa.
Tarjoamme monipuolisen ja vastuullisen teh