Olemme NRC Group - Pohjoismaiden kunnianhimoisin infrarakentaja. Rakennamme ja kunnossapidämme kriittistä infraa ja työllistämme noin 2 000 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Yhdistämme ihmisiä ja yhteisöjä päivittäin ja teemme sen ketterästi ja innovatiivisesti. Haemme rohkeita ihmisiä rakentamaan kanssamme infraa vastuullisesti ja vaikuttavasti - näytä meille rohkeutesi!
Saimaan kanava on noin 43 km pitkä kanavareitti Suomenlahdelta Saimaalle, josta ensimmäiset noin 20 km sijaitsevat Venäjän federaatiolta vuokratulla alueella ja loput 23 km Suomen puolella. Hoidettavalla alueella on kahdeksan sulkua, joista 5 sulkua on vuokra-alueen puolella ja 3 sulkua on Suomen puolella, sekä 7 avattavaa läppäsiltaa.
Etsimme nyt kesäksi infratyöntekijää Väyläviraston Saimaan kanavan kunnossapitoon
Infratyöntekijänä päivittäiset työtehtäväsi sisältävät muun muassa Saimaan kanavan ympäristön hoitoa esim. nurmikon leikkausta ja trimmeröintiä, kasvillisuuden raivausta, hiekka- ja sora-alueiden harausta, kasvillisuuden poistoa rakenteista, pensaiden leikkausta ym.
Työ on päivätyötä klo 7-15.30. Kesätyö alkaa toukokuun puolivälissä ja päättyy lokakuun lopussa.
Työ sijaitsee pääsääntöisesti Saimaan kanavan alueella, mutta edellytämme työntekijältä myös valmiutta työskennellä muillakin määrittämillä alueilla tarpeen mukaan. Työ edellyttää työskentelyä myös Saimaan kanavan vuokra-alueella, joten tehtävä edellyttää Suomen passia sekä kulkuluvan saamiseksi nuhteetonta taustaa.
Meillä on loistavat edut Hyvät mahdollisuudet ammatilliseen kehittymiseen
Mielenkiintoiset työtehtävät
Projektit, jotka pitävät yhteiskunnan raiteillaan
Turvallinen, osallistava ja energinen työyhteisö
Mitä odotamme sinulta?
Kokemus ympäristötöistä ja vihertöistä katsotaan eduksi
Tekninen koulutus sekä kokemus alalta katsotaan eduksi
Sinulla on B-ajokortti
Tehtävään valittavalta edellytetään hyvää suomen kielen taitoa ja hänen tulee olla suomen kansalainen
Edellytämme työhöntulotarkastuks