Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä - jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.
Sustainment Solutions liiketoiminta-alue vastaa muun muassa elinkaarituen ja ohjelmistotuotteiden myynnistä, tarjonnasta ja toimituksista. Liiketoiminta-alue vastaa myös strategisesta kumppanuudesta Suomen puolustusvoimien ja Patrian viranomaisliiketoiminnan kanssa.
Haemme nyt Jämsän Halliin joukkoomme
NDT-TARKASTAJAA
työskentelemään lentokonerakenteiden ja -laitteiden parissa. Vastaat lentokonelaitteiden, lentokonelevytyön sekä rakenteiden NDT-tarkastusten toteuttamisesta kelpuutustesi mukaisissa tehtävissä. Työhösi kuuluvat tarkastusten suorittaminen, kuittaaminen ja raportointi järjestelmiin sekä havaittujen vikojen raportointi. Teet tiivistä yhteistyötä suunnittelun, tuotannon ja muun huolto-organisaation kanssa, ja osallistut aktiivisesti uusien tarkastus- ja tuotantomenetelmien kehittämiseen.
Tarjoamme kokoaikaisen ja toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen lentokonehuollon asiantuntijaympäristössä. Työnantaja kouluttaa sinut tehtävään ja tarjoaa kaikki tarvittavat NDT-kelpuutukset. Käytössäsi ovat nykyaikaiset ja laadukkaat työvälineet sekä osaavan ja motivoituneen työyhteisön tuki.
Millaista osaajaa etsimme?
Etsimme huolellista, pitkäjänteistä ja teknisesti suuntautunutta osaajaa, joka työskentelee tarkasti ja vastuullisesti. Arvostamme henkilöä, joka haluaa kehittyä jatkuvasti, omaksuu uutta teknistä tietoa nopeasti ja suhtautuu oppimiseen luonnollisena osana työnkuvaa.
Tehtävässä menestyminen edellyttää myös hyviä yhteistyötaitoja, kykyä toimia osana monialaista tiimiä