Määräaikainen oppilaanohjaajan ja opinto-ohjaajan tehtävä

RautalampiCompetitive0 applicants

About this role

Etsimme lukuvuodeksi 2026-2027 (1.8.2026-31.7.2027) määräaikaista opoa perusopetuksen oppilaanohjauksen ja lukion opinto-ohjaukseen. Tehtävä on muodoltaan päätoiminen tuntiopettajuus, mutta tehtävässä on viran täydet tunnit. Tehtävään sisältyy opetusta perusopetuksessa ja lukiossa.

Olet etsimämme opo, jos kohtaat nuoret inhimillisesti, olet ohjauksen ammattilainen, mutta edelleen kiinnostunut työsi kehittämisestä. Osaat toimia monipuolisissa verkostoissa, myös englanniksi ja omaat ideoita oppilaitosmarkkinoinnissa käytettäväksi. Toivomme, että sinulla on kokemusta molempien kouluasteiden opintojen ohjauksesta.

Hakijalle eduksi katsotaan myös kansainvälisten opiskelijoiden ohjauskokemus sekä kokemus lukiomarkkinoinnista Suomessa ja ulkomailla.

Tehtävässä noudatetaan opinto-ohjaajan kokonaistyöaikaa. Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Tehtävään valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Palkkaus on OVTES:n mukainen.

Haastattelut pidetään viikolla 17.

https://www.rautalampi.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/matti-lohen-koulu/ https://www.rautalampi.fi/ratsastuslukio/

EU Requirements

Job Details

Posted8 April 2026
Closes8 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...