Vastaava nuorisotyönohjaaja

MikkeliCompetitive0 applicants

About this role

Etsimme nuorisotyön tiimiimme uutta esihenkilöä!

Onko työntekijöiden työhyvinvoinnin tukeminen ja ammatillisuuden kehittäminen lähellä sinun sydäntäsi? Oletko kiinnostunut toimimaan vastaavana nuorisotyönohjaajana lupsakassa, hyväksyvässä ja elämäniloisessa nuorisotyön tiimissä? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme henkilö.

Yksi nuorisotyönohjaajistamme lähtee viettämään ansaittuja eläkepäiviä, joten etsimme innostuneella ja joustavalla asenteella varustettua henkilöä vastaavan nuorisotyönohjaajan vakituiseen virkaan. Vastaavana nuorisotyönohjaajana tehtävänäsi on toimia nuorisotyönohjaajien esihenkilönä ja vastata toiminnallisen työn organisoimisesta, resurssoinnista ja kehittämisestä. Tehtäviisi kuuluu osallistua myös rippikoulutyön suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä muiden kanssa. Leirityötä tehdään seurakunnan omissa leirikeskuksissa, Susiniemessä ja Ruunaniemessä, puolen tunnin ajomatkan päässä Mikkelin keskustasta. Työtehtävien hoitaminen edellyttää sinulta ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta.

Nuorisotyön tiimi on osa kasvatuksen työalaa, jossa työskentelee kaiken kaikkiaan 12 varhaiskasvatuksen työntekijää, 8 nuorisotyönohjaajaa, 1 eri-tyisnuorisotyönohjaaja ja 2 kasvatuksen pappia. Koko työalaa johtaa kasvatuksen työalajohtaja.

Tarjoamme sinulle

Mielenkiintoisen ja merkityksellisen tehtävän isossa seurakunnassa ja työyhteisössä, jossa pääset sekä kehittämään toimintaa että kehittymään ammatillisesti. Johdettavaksesi saat yhdeksän hengen tiimin. Tehtävä on työajaton, ja virkapaikka sijaitsee hyvällä paikalla Mikkelin keskustassa. Tarjoamme lakisääteistä laajemman työterveyshuollon, 350 euron arvoisen ePassin sekä muita etuja.

Tarpeemme ja odotuksemme

Viran hoitamisessa tarvitaan hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, innostusta tiimin johtamiseen, kykyä organisoida käytännön töiden jakautumista, joustavuutta, kykyä tehdä päätöksiä sekä hyviä it-taitoja. Odotamme sinulta kokemusta esihenkilötyöstä, vahvaa kirkon nuorisotyön j

EU Requirements

Job Details

Posted9 April 2026
Closes9 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...