Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä - jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.
Protected Mobility vastaa uusien ajoneuvojen ja ajoneuvojärjestelmien myynnistä sekä niiden tarjonnasta ja toimituksista. Meillä on hyvät valmiudet tarjota ajoneuvokalustoamme eri loppukäyttäjille eurooppalaisten ohjelmien, kuten johtamamme Common Armored Vehicle System (CAVS) -ohjelman kautta.
Haemme nyt Hämeenlinnaan
Pääsuunnittelijaa
ajoneuvosuunnitteluun. Tehtävässä tuotat ajoneuvoversion rakenteen sarjavalmistusta varten asiakkaan tarpeiden ja ajoneuvon käyttötarkoituksen mukaan. Vastaat versiovarustelun suunnittelusta kokonaisuutena ja huolehdit myös siitä, että muiden toimittajien järjestelmät integroidaan ajoneuvoon oikealla tavalla.
Pääsuunnittelijana ohjaat osaltasi muiden suunnittelijoiden työtä, myös alihankintasuunnittelua, ja toimit tiiviissä yhteistyössä Systems Engineering Managerien ja projektipäällikköjen kanssa. Työtehtävät ovat vaihtelevia, suunnittelutyön lisäksi huolehdit toimitusprojektien onnistumisesta niin aikataulun, tavoitteiden kuin asiakasvaatimusten osalta.
Tehtävässä keskitytään erityisesti pyöräajoneuvojen toimitusprojekteihin, mutta projektien salliessa voit osallistua myös tuotekehitykseen.
Millaista osaajaa etsimme?
Työtehtävässä menestyminen edellyttää useamman vuoden kokemusta ajoneuvotuotteiden suunnittelusta, sekä ymmärrystä laajoista mekaanisista ja sähköteknisistä kokonaisuuksista. Projektilähtöinen työskentelytapa ja kokemus projektihallinnasta ovat selvä etu, kuten myös kyky luoda yhteisiä ratkaisuja mekaniikka- ja sähkösu