Myyjä, Finlayson Mikkeli Stella

MikkeliCompetitive0 applicants

About this role

Haemme innokasta kesätyöntekijää Finlaysonin myymälään Mikkeliin. Voisitko sinä olla etsimämme osaaja?

Vuonna 1820 perustettu Finlayson on yksi maamme vanhimpia yrityksiä, ja nykyään myös yksi Suomen kiinnostavimmista yrityksistä. Olemme vakuuttuneita siitä, että ainoa oikea tapa kunnioittaa yrityksen historiaa, on toimia yhtä vastuullisesti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kuin varhaiset omistajamme. Tavoitteenamme on olla läpinäkyvin tekstiilialan yritys maailmassa. Lupaamme avata toimitusketjumme täysin läpinäkyväksi ja tehdä työtä puuvillan jäljitettävyyden eteen. Pyrimme vähentämään tekstiilijätettä suunnittelemalla kestäviä ja kierrätettäviä tuotteita. Meille yhteiskunnallinen vastuu tarkoittaa, että olemme jotain mieltä. Otamme osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, puolustamme meille tärkeitä asioita ja seisomme kantamme takana.

Myyjän tehtävästä tarkemmin

Myyjänä ensisijainen tehtäväsi on varmistaa omalla toiminnallasi paras mahdollinen asiakaskokemus jokaisessa asiakaskohtaamisessa. Työskentelet myymälässä konseptimme mukaisesti ja työtehtäviisi kuuluu myyntityön ja asiakaspalvelun lisäksi mm. tuotteiden esillepano, tavaroiden vastaanotto, myymälän yleisen siisteyden ylläpito, myymälän avaaminen ja sulkeminen sekä viikkoraportointi.

Olet ystävällinen ja palveluhenkinen persoona, joka saa asiakkaamme palaamaan luoksemme aina uudestaan. Hoidat työt pilke silmäkulmassa ja omaat aurinkoisen olemuksen, joka tarttuu muihin ympärilläsi oleviin ihmisiin. Olet ystävällinen, reilu ja kannustava tiimikaveri, joka ymmärtää hyvän yhteishengen merkityksen ja teet parhaasi sen saavuttamiseksi - joka päivä.

Toivomme, että olet ehtinyt jo kerryttämään kokemusta kaupan alalta ja asiakaspalvelu on sinulle entuudestaan tuttua. Meille on tärkeää, että haluat aktiivisesti kehittää omia myyntitaitojasi vastaamaan sinulle henkilökohtaisesti asetettuja tavoitteita ja koet myyntinumerot itseäsi motivoivana tekijänä. Arvostamme todellista can do -asennetta, myyntihenkistä työotetta

EU Requirements

Job Details

Posted9 April 2026
Closes9 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...