Lapsiperheiden ja aikuissosiaalityön palvelujen toimiala, Aikuissosiaalityön palvelut
Pähkinärinteen asumispalveluyksikkö
Pähkinärinteentie 31 , 01710 Vantaa
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen.
Tule sinäkin osaksi hyväntekijät-joukkuettamme!
Tule meille OHJAAJAKSI Pähkinärinteen asumisyksikköön!
Ohjaajan perustehtäviä on vastata yhdessä työparinasi toimivan sosiaaliohjaajan kanssa nimettyjen asiakkaiden palvelusuunnitelmien laadinnasta ja päivittämisestä. Asiakastyössä huomioit ja tuet asiakkaita saavuttamaan heidän omat tavoitteensa. Lisäksi opastat asiakkaita arjen hallinnassa ja asumistaidoissa. Työssäsi ohjaat asiakkaita terveyteen liittyvissä asioissa, saatat asiakkaita tarvittaessa palveluihin ja toimit asiakkaan verkostoissa asiakkaan arjen toimivuuden asiantuntijana asiakkaan rinnalla. Lisäksi työssäsi puutut ja selvität varhaisessa vaiheessa asumiseen liittyviä ongelmia. Pääasiallinen työmuoto on kotikäyntityö (samassa rakennuksessa) ja työssä tehdään asioita, kuten siivousta ja pyykkihuoltoa, paljon yhdessä asiakkaiden kanssa.
Ohjaajan työhön kuuluu myös ryhmätoiminnan suunnittelu ja toteutus, sekä asumisyksikön viihtyvyyden ja turvallisuuden ylläpitäminen.
Ohjaajan monipuolisessa tehtävässä et ole yksin, vaan toimit hyvin toimivassa tiimissä ja työparinasi on sosiaaliohjaaja. Työhösi tukea saat myös sairaanhoitajalta sekä vastaavalta ohjaajalta.
Yksikkö muuttuu kuluvan vuoden aikana tuetusta asumisesta yhteisölliseksi asumiseksi, asunto ensin periaatteella. Yhteisöllisessä asumisessa asiakkaiden palveluvalikkoon kuuluu myös ruokapalvelu sekä lääkehoidon tuki.
Arvostamme työkokemusta ja kiinnostusta asunnottomuutta kokeneiden kanssa työskentelyyn sekä tekevää, suvaitsevaa ja kehittämishalui