Savonlinnan kaupunki hakee Punkaharjun koululle päätoimista tuntiopettajaa (erityisluokanopettaja) määräaikaiseen sijaisuuteen ajalle 10.8.2026-16.3.2027
Punkaharjun koulu on rauhallinen ja lämminhenkinen 1.-9. -luokkien, noin 200 oppilaan yhtenäiskoulu Savon sydämessä Puruveden rannalla. Tammikuusta 2024 alkaen olemme työskennelleet uusissa koulutiloissa, koulurakennus ympäristöineen on nykyaikainen ja luonnonläheinen. Koulussa on yleisopetuksen ryhmien lisäksi kolme erityisluokkaa, joissa opettajat työskentelevät yhdessä ohjaajien kanssa. Punkaharjun koululla on kotoinen tunnelma. Meitä on juuri sen verran sopiva määrä, että opimme nopeasti tuntemaan toisemme. Koulun tapahtumat, juhlat ja vierailut värittävät mukavasti koulun tavallista arkea.
Haemme joukkoomme päätoimista tuntiopettajaa (erityisluokanopettaja) määräaikaiseen sijaisuuteen ajalle 10.8.2026-16.3.2027
opetus erityisluokassa 4-6
sijaisuus voi jatkua lukukauden loppuun saakka
Odotamme valittavalta henkilöltä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta sekä hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja. Pidämme tärkeänä kykyä tehdä tiimityötä ja yhteistyötä opetushenkilöstön lisäksi koulun oppilashuollon työntekijöiden ja ulkopuolisten verkostojen kanssa.
Edellytämme hakijalta uuden oppimisen tuen, toiminnallisten opetusmenetelmien ja sähköisten opiskeluympäristöjen vahvaa hallintaa, opetussuunnitelman ja monipuolisiin näyttöihin perustuvan arviointikulttuurin hyödyntämistä opetustyössä ja hyviä työyhteisötaitoja. Eduksi luetaan kokemus erityisluokkien oppilaiden integraatiosta perusryhmiin. Lisäksi edellytämme halukkuutta kehittää ja toteuttaa joustavia opetusjärjestelyjä ja yhteistyötä yli luokka- ja oppiainerajojen perusopetuksen OPS:n tavoitteiden mukaisesti.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan.
Tehtävässä no