Oletko uusi Key Account Managerimme Suomessa?
Gray's Bakery on valmistanut herkullisia leivonnaisia kahviloille, ravintoloille ja hotelleille jo yli 30 vuoden ajan Ruotsissa ja muualla Euroopassa. Tuotteitamme on myyty myös Suomessa jo muutaman vuoden ajan, ja nyt otamme seuraavan askeleen - etsimme ensimmäistä henkilöämme Suomeen kasvattamaan liiketoimintaamme.
Meitä ohjaa intohimo leipoa käsityömenetelmin ja aidoista raaka-aineista, joista voimme olla ylpeitä. Olemme ruotsalainen kasvuyritys, jonka pääkonttori ja oma leipomo sijaitsevat Nackassa Tukholman läheisyydessä. Vuosien varrella olemme rakentaneet vahvan ja arvostetun brändin, ja olemme nyt markkinajohtaja segmentissämme Foodservice-markkinassa.
Yrityskulttuuriamme leimaavat avoimuus, luotettavuus, terveet arvot, kunnianhimoiset ja rehelliset ihmiset, laatuajattelu sekä halu tarjota aina hieman enemmän. Lue meistä lisää täältä.
Tehtävästä
Key Account Managerina Gray's Bakery Finland Oy:ssä sinulla on keskeinen rooli organisaatiossamme, ja raportoit varatoimitusjohtajallemme Antonille. Vastaat liiketoiminnan kehittämisestä sekä nykyisten asiakkaiden että erityisesti uusasiakashankinnan osalta Suomessa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Vastaat useista tärkeimmistä asiakkaistamme, ja tehtäviisi kuuluvat muun muassa sopimusneuvottelut, kampanjat, markkinointisuunnitelmat ja -toimenpiteet.
Etsimme sinua
Etsimme tavoitteellista Key Account Manageria, joka vastaa tukkureista ja ketjuasiakkaista Suomen Foodservice-markkinassa. Sinulla on kokemusta KAM-myynnistä, mielellään HoReCa-, elintarvike-, leipomo- tai vastaavalta alalta. Sinulla on vahva liiketoimintaosaaminen ja kokemusta neuvotteluista.
Osaat viedä myyntiä eteenpäin ja rakentaa pitkäjänteisiä asiakassuhteita. Viihdyt asiakastyössä, messuilla ja esittelet mielelläsi tuotteita asiakkaille.
Rooli tarjoaa paljon tilaa omalle tekemiselle ja luovuudelle, joten olet vastuullinen ja ratkaisukeskeinen tekijä. Ensimmäisenä henkilönä Suomessa tarvi