Perusopetuksen päätoiminen tuntiopettaja (kotitalous ja terveystieto)

HaminaCompetitive0 applicants

About this role

Tule kanssamme rakentamaan ja kehittämään Haminaa - maailmanluokan pikkukaupunkia! Olemme rohkea, tulevaisuuteen katsova sekä asukas- ja yrityslähtöinen, juuri sopivan kokoinen maailmanluokan pikkukaupunki.

Haemme

PERUSOPETUKSEN PÄÄTOIMINEN TUNTIOPETTAJAA

(KOTITALOUS JA TERVEYSTIETO)

määräaikaiseen viransijaisuuteen ajalle 10.8.-19.12.2026. Opetettavat aineet ovat kotitalous ja terveystieto. Viran sijoituspaikkana virkasuhteen alkaessa on Vehkalahden koulu.

Toivomme hakijoilta ammatillisen osaamisen lisäksi oppilaslähtöistä työotetta, kykyä tehdä tiimityötä, taitoa eriyttää opetusta sekä positiivisen pedagogiikan hallintaa.

Valituksi tullut toimii kotitalouden ja terveystiedon opettajana vuosiluokilla 7.-9. Tehtävään kuuluu lisäksi toimia luokanvalvojana. Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti. Perusopetuksen aineenopettajan kelpoisuus tulee olla kotitaloudessa ja terveystiedossa.

Meillä saat mukavan työyhteisön sekä osaavat ja kehittämisestä innostuneet työkaverit. Tarjoamme sinulle Haminan kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä ja pääset osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Saat myös käyttöösi Epassin hyvinvointi-, kulttuuri- ja liikuntaedun. Haminan kaupunki on savuton työpaikka.

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät OVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan yhden (1) kuukauden koeaikaa.

Hakemukset 04.05.2026 klo 15.00 mennessä sähköisesti www.kuntarekry.fi tai postitse Haminan kaupunki, Kirjaamo, PL 70, 49401 HAMINA.

Valitun tulee ennen virkasuhteen alkamista esittää työnantajalle hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ja toimitettava lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rekisteriote.

Lisätietoja tehtävistä antaa: Vehkalahden koulun rehtori Anssi Kukkanen, p. 040-835 1537.

Tule töihin Haminaan - maailmanluokan pikkukaupunkiin!www

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Perusopetuksen päätoiminen tuntiopettaja (kotitalous ja terveystieto) at Haminan kaupunki | EuroTalent AI