Vastaava työnjohtaja (infra-ala)

OuluCompetitive0 applicants

About this role

Haemme yhteistyökumppanillemme, alansa vakaalle, ketterälle ja erittäin osaavalle toimijalle, INFRARAKENTAMISEN VASTAAVAA TYÖNJOHTAJAA. Yhteistyökumppanimme tunnetaan valtakunnallisesti alati kasvavana ja hyvämaineisena viher- ja ympäristörakentamisen toimijana, jonka liikevaihto on vuosittain noin 4-5 miljoonaa euroa.

Olet osaava, joustava, kustannustehokas ja luotettava tekijä, jolla on vähintään kolmen vuoden kokemus vastaavista tehtävistä. Sinulla on jo valmiina työkokemuksesi lisäksi vahva paikallinen ja alueellinen verkosto sekä tuntemus, mikä on edellytys tehtävän menestyksekkäälle hoitamiselle.

Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian, ja työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Osana valintaprosessia haastatelluille kärkikandidaateille toteutetaan henkilöarviointi räätälöityine kyky- ym. testeineen. Tehtäväkohtainen palkka on alustavan haarukan mukaan 4.000,00-5.000,00 €/kk riippuen henkilön kokemuksesta ja osaamisesta.

Edellytämme valittavalta osaajalta:

soveltuvaa koulutusta (esimerkiksi ympäristö- ja infra-alan insinööri AMK tai rakennusmestari)

vähintään kolmen vuoden työkokemusta vastaavista tehtävistä

vahvaa osaamista ja kokemusta alan projektien suunnittelusta, valmistelusta sekä toteuttamisesta

kokemusta työmaiden aikatauluttamisesta ja talouden seurannasta sekä muista hallinnollisista tehtävistä

kustannustietoista ja -tehokasta toimintatapaa ja paineensietokykyä

hyvää suomen kielen taitoa

intoa kasvaa ja kehittyä edelleen yrityksen palveluksessa pitkälläkin aikavälillä

luotettavuutta ja sitoutumishalukkuutta

HUOM! Valittavalla tekijällä tulee olla todennetut referenssit minimissään kolme kappaletta vähintään 300 metrin pituisista liikennöitäväksi tarkoitettujen teiden / katuosuuksien rakentamisesta hulevesiviemäröinteineen (budjetti vähintään 300.000,00€ per referenssi).

Tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkan lisäksi mahdollisuuden liittyä hyvähenkiseen ja osaavaan joukkoon. Nyt kannattaa

Responsibilities

  • soveltuvaa koulutusta (esimerkiksi ympäristö- ja infra-alan insinööri AMK tai rakennusmestari)
  • vähintään kolmen vuoden työkokemusta vastaavista tehtävistä
  • vahvaa osaamista ja kokemusta alan projektien suunnittelusta, valmistelusta sekä toteuttamisesta
  • kokemusta työmaiden aikatauluttamisesta ja talouden seurannasta sekä muista hallinnollisista tehtävistä

Requirements

  • kustannustietoista ja -tehokasta toimintatapaa ja paineensietokykyä
  • hyvää suomen kielen taitoa
  • intoa kasvaa ja kehittyä edelleen yrityksen palveluksessa pitkälläkin aikavälillä
  • luotettavuutta ja sitoutumishalukkuutta

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Vastaava työnjohtaja (infra-ala) at Suomen Vuokramestarit Oy | EuroTalent AI