Jälkiruokakokki/kondiittori, Karkkila

KarkkilaCompetitive0 applicants

About this role

AALTOVOIMA - AALLON VOIMALLA TÖIHIN

Etsimme asiakasyrityksellemme taitoista ja motivoitunutta jälkiruokakokki/kondiittoria kesäsesonkiin Karkkilaan.

Työskentelet osana hotellin keittiötiimiä ja osallistut päivittäiseen ruoanvalmistukseen. Tehtäviisi kuuluu sekä suolaisten että makeiden tuotteiden valmistus, painottuen erityisesti leivonnaisosaamiseen. Vastaat tuotteiden laadusta ja esillepanosta sekä osallistut keittiön yleisiin tehtäviin, kuten esivalmisteluun ja siisteyden ylläpitoon. Työ on monipuolinen ja edellyttää joustavuutta sekä valmiutta tarttua erilaisiin keittiötehtäviin.

Työ alkaa joustavasti kevään aikana, kuitenkin viimeistään kesäkuussa, ja kestää arviolta elokuun loppuun saakka. Työaika on vähintään 90 tuntia kolmen viikon jaksossa, ja lisätunteja on mahdollista saada.

Tarjoamme:

Monipuolisen ja rennon työympäristön

Mahdollisuuden kehittää osaamistasi keittiön eri osa-alueilla

Kannustavan ja välittävän työnantajan

Vaihtelevan työn, jossa pääset valmistamaan laajasti erilaisia tuotteita alusta loppuun

Mahdollisuuden vaikuttaa omaan työnkuvaasi osaamisesi mukaan

Arvostamme:

Alan koulutusta tai vastaavaa työkokemusta

Leivonta- ja kondiittoriosaaminen on selkeä etu

Monipuolisuutta ja halua tehdä erilaisia keittiötehtäviä

Intohimoa ruokaa ja ruoanlaittoa kohtaan

Oma-aloitteista ja positiivista asennetta

Sujuvaa suomen kielen taitoa

Liity tiimiimme lähettämällä hakemuksesi jo tänään linkin kautta. Käymme hakemuksia läpi hakuaikana ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Sara Kervinen

+35840 123 9817

sara.kervinen@aaltovoima.fi

Aalto Henkilöstöpalvelut on monialainen henkilöstö- ja rekrytointiyritys Suomessa, joka yhdistää työntekijät ja työnantajat. Olemme osa Workteam Groupia, laajempaa henkilöstö- ja palvelualan organisaatiota.

Toimintamme perustuu luotettavuuteen ja joustavuuteen. Arvojamme ovat yhdessä onnistuminen, nopea reagointi ja positiivinen palvelu.

Responsibilities

  • Monipuolisen ja rennon työympäristön
  • Mahdollisuuden kehittää osaamistasi keittiön eri osa-alueilla
  • Kannustavan ja välittävän työnantajan
  • Vaihtelevan työn, jossa pääset valmistamaan laajasti erilaisia tuotteita alusta loppuun
  • Mahdollisuuden vaikuttaa omaan työnkuvaasi osaamisesi mukaan
  • Alan koulutusta tai vastaavaa työkokemusta

Requirements

  • Leivonta- ja kondiittoriosaaminen on selkeä etu
  • Monipuolisuutta ja halua tehdä erilaisia keittiötehtäviä
  • Intohimoa ruokaa ja ruoanlaittoa kohtaan
  • Oma-aloitteista ja positiivista asennetta
  • Sujuvaa suomen kielen taitoa

EU Requirements

Job Details

Posted27 April 2026
Closes27 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Jälkiruokakokki/kondiittori, Karkkila at Aaltovoima Teollisuus Oy | EuroTalent AI