Me istekkiläiset olemme teknologiaturvaajia, jotka työskentelemme yhteisen hyvän ja sujuvamman Suomen eteen. Teemme työtä lähes 4 miljoonan kansalaisen hyvinvoinnin eteen - juuri tälläkin hetkellä. Olemme osa suomalaisten arkea niin elämän suurissa ja haastavissa hetkissä huolehtimalla mm. sairaaloiden elämää ylläpitävistä laitteista ja sairaalan ICT-ympäristöistä, kuin aivan perusarjessa tuottamalla mm. koulujen ICT-ympäristöt. Moniammatillista porukkaamme määrittelee osaaminen, asiantuntijuus ja vahva tekemisen meininki kaikessa mitä teemme asiakkaillemme!
Etsimme nyt joukkoomme tietoturvakonsultoinnin teknistä osaajaa
Haemme vahvistusta tietoturvakonsultoinnin tiimiimme. Etsimme teknisesti suuntautunutta tekijää, jolla on konsultoiva ote ja kyky tuottaa selkeää dokumentaatiota. Rooli muotoutuu osaamisesi ja kokemuksesi mukaan.
Tulet osaksi ammattitaitoista ryhmää, jonka vastuulla ovat mm. tietoturva-arvioinnit, kyberturvallisuuden kypsyysarvioinnit, tietoturvan jatkuvuussuunnittelu ja riskienhallinnan palvelut sekä hankinnoissa avustaminen, tietosuojan vaikutusten arvioinnit ja tietosuojavastaavan sijaisuudet. Asiakkaan puolelta sidosryhmiäsi ovat esimerkiksi tietohallintojohtajat sekä tietoturva- ja tietosuojavastaavat. Tukenasi on laaja asiantuntijayhteisö - ja samalla pääset itse vaikuttamaan siihen, miten tuotamme ja kehitämme tietoturvapalveluitamme.
Etsimme alalla jo pidempään osaamista kerryttänyttä tietoturva-asiantuntijaa. Työnkuvaasi kuuluu esimerkiksi teknistä tekemistä, prosessien kehitystä, dokumentointia tai toimimista osana asiakkaan tietoturvatiimiä. Olet aktiivinen tietoturvapalveluidemme kehittäjä ja seuraat alan trendejä, tuoden meille tietoa siitä, miten palveluportfoliotamme kannattaisi proaktiivisesti kehittää. Tehtävässä menestymistä tukee kokemus tietoturvallisuuden viitekehyksistä ja standardeista, riskienhallinnan käytännöistä sekä digitaalisuuden tulevista askelista.
Työssä menestyäksesi tarvitset:
Hallinnollisen tietoturvan osa