Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO etsii joukkoonsa kokoelma-asiantuntijaa määräaikaiseen sijaisuuteen ajalle 1.6.2026–31.1.2027. Tarkemmasta aloitusajankohdasta voidaan sopia erikseen. Tehtävä on kokoaikainen.
Kokoelma-asiantuntijana vastaat osaltasi TAHDON esinekokoelman hoidosta, kartuttamisesta ja saavutettavuudesta. Työskentelet osana asiantuntevaa kokoelma- ja sisältötiimiä ja osallistut monipuolisesti museon ydintoimintaan. TAHDON kokoelmat muodostavat urheilun ja liikunnan kansalliskokoelman, ja tehtävässä pääset työskentelemään merkityksellisen kulttuuriperinnön parissa.
Tehtäviisi kuuluu muun muassa:
esinelahjoitusten vastaanottaminen ja luettelointi museon Yksa-kokoelmahallintajärjestelmään
esineisiin liittyviin tiedusteluihin vastaaminen
esinelainojen ja muiden esinekokoelman hoitoon liittyvien tehtävien hoitaminen
kokoelmien aktiivinen kartuttaminen kokoelmapoliittisessa ohjelmassa määriteltyjen painopisteiden mukaisesti yhdessä muun kokoelmahenkilökunnan kanssa
osallistuminen näyttelyiden suunnitteluun ja toteutukseen
yhteistyö urheilu- ja liikuntakulttuurin parissa toimivien ja toimineiden henkilöiden kanssa
Työ on lähityötä ja voi sisältää esimerkiksi esineiden vastaanottoon liittyvää matkustusta kotimaassa. Esihenkilönäsi toimii museopäällikkö, ja päivittäisinä kollegoina toimivat muut kokoelma- ja sisältöasiantuntijat.
Odotamme sinulta:
vähintään suoritettuja museologian perusopintoja
soveltuvaa korkeakoulututkintoa, esimerkiksi historian alalta
Katsomme vahvuudeksi:
kokemuksen kokoelmatyöstä, erityisesti museoesineiden parissa
perehtyneisyyden liikunta- ja urheilukulttuuriin
Tarjoamme sinulle:
merkityksellisen työn urheilun ja liikunnan kulttuuriperinnön parissa
osaavan ja kannustavan työyhteisön, jossa jaetaan tietoa ja tuetaan toisia
monipuoliset henkilökuntaedut, kuten lounas- ja virike-edun sekä kattavan työterveyshuollon ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
perehdytyksen tehtävään ja tiimin jatkuvan tuen
työpaikan Helsing