PietarsaariCompetitive0 applicants

About this role

Kaipaatko uusia haasteita, työn jatkuvuutta, moniammatillista tiivistä työyhteisöä ja lisäkoulutusmahdollisuuksia? Oletko sujut suurien tunteiden kanssa? Valtion koulukodissa olet kanssakulkija lapselle, jota elämä ei ole kohdellut hyvin.

Työtehtävän kuvaus

Meidän erityisessä työssämme ketään ei jätetä yksin. Lähtökohtana on, että lapsi perheineen on vahvasti ja tasavertaisesti mukana oman elämänsä suunnittelussa. Vakavasti oireilevien lasten käytöksen taustalla on syitä, jotka otetaan huomioon lapsen hoidossa ja opetuksessa. Teemme tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten ja eri toimijoiden kanssa sekä osallistumme yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Työ on vaativaa, mutta vaikeistakin tilanteista selvitään yhdessä. Panostamme lisäkouluttautumiseen, sillä haluamme antaa sinulle parhaat mahdolliset eväät tehdä tätä tärkeää työtä!

Valtion koulukodit on vaativan sijaishuollon ja vaativan erityisen tuen perusopetuksen valtakunnallinen palveluntuottaja. Valtion koulukotien toiminnasta on säädetty laissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä (1379/2010). THL sekä opetushallitus vastaavat koulukotitoiminnan ja koulukodeissa järjestettävän opetuksen tulosohjauksesta.

Lagmansgårdenin koulukodissa on nyt avoinna 1 valvojan virka.

Jätäthän hakemuksesi viipyilemättä, haastattelemme hakijoita mahdollisesti jo hakuaikana.

Valvojana työskentelet osana moniammatillista tiimiä ja vastaat osaltasi yksikköön sijoitettujen lasten ohjauksesta, hoidosta ja kasvatuksesta.

Tehtäviisi kuuluu huolehtia omassa työvuorossasi lasten turvallisuudesta luomalla vakauttavaa ilmapiiriä ja huolehtimalla arjen sujumisesta oman tehtävänkuvan mukaisesti. Tuet lapsia vuorokausirytmin noudattamisessa ja ohjaat lapsia ottamaan iän vastaavalla tavalla vastuuta arjen sujumisesta aamu- ja iltatoimien osalta.

Valvojana huolehdit työympäristön sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta ja valvonnasta. Tehtäviisi kuuluu myös raportointi asiakastietojärjestelmään ja tar

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Valvoja at Valtion koulukodit | EuroTalent AI