Perusopetuksen luonnontieteellisten aineiden tuntiopettaja

KokkolaCompetitive0 applicants

About this role

Lohtajan koulu etsii innostunutta ja sitoutunutta luonnontieteellisten aineiden opettajaa toistaiseksi voimassaolevaan tuntiopettajan tehtävään.

Tehtävään kuuluu pääasiassa fysiikan ja kemian opetusta. Opetusvelvollisuutta täydennetään maantiedon ja mahdollisesti muiden soveltuvien yläkoulun oppiaineiden tunneilla. Yhteensä tunteja lukuvuodelle 2025-2026 on tällä hetkellä 25, jotka kaikki ovat yläkoulusta. Lisäksi tehtävään kuuluu luokanvalvojan tehtävä. Tehtävä täytetään 1.8.2026 alkaen.

Lohtajan koulu sijaitsee Kokkolan kaupungissa, luonnonläheisessä, rauhallisessa maalaismiljöössä lähellä merta. Koulussamme on noin sata oppilasta. Meille on tärkeää luoda turvallinen ja kannustava oppimista tukeva yhteisö, jossa oppilaat viihtyvät ja he saavat tukea omaan kasvuunsa ja oppimiseensa. Pienessä kouluyhteisössämme jokainen tuntee toisensa etunimeltä ja työyhteisömme tukee toisiaan arjen haasteissa. Koulustamme löytyy myös oma erityisluokanopettaja, jonka panos työyhteisölle on merkittävä.

Lohtajan koulussa olemme ylpeitä välittävästä ja läheisestä työilmapiiristämme. Henkilökuntaamme yhdistää yhteinen tahtotila - tehdä koulusta paikka, jossa jokainen kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Tuemme toisiamme arjen tilanteissa eikä kenenkään tarvitse kohdata työn haasteita yksin.

Mitä tarjoamme sinulle?

Yhteisöllisen ja lämminhenkisen työympäristön, jossa jokainen opettaja on tärkeä ja arvostettu osa kouluyhteisöä.

Mahdollisuuden tutustua oppilaisiin ja heidän tarpeisiinsa yksilöllisesti sekä tukea heidän oppimistaan turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.

Luonnonläheisen sijainnin ja pienen koulun rauhallisen työympäristön, joka antaa tilaa keskittyä olennaiseen - oppilaiden kasvun tukemiseen.

Mahdollisuuden kehittää omaa ammatillista osaamista ja osallistua koulun kehittämiseen.

Kokkolan kaupungin henkilöstöedut, kuten muun muassa ePassi ja alennukset paikallisissa yrityksissä

Odotamme sinulta:

Yhteistyötaitoja ja myönteistä asenne

Responsibilities

  • Yhteisöllisen ja lämminhenkisen työympäristön, jossa jokainen opettaja on tärkeä ja arvostettu osa kouluyhteisöä.
  • Mahdollisuuden tutustua oppilaisiin ja heidän tarpeisiinsa yksilöllisesti sekä tukea heidän oppimistaan turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.
  • Luonnonläheisen sijainnin ja pienen koulun rauhallisen työympäristön, joka antaa tilaa keskittyä olennaiseen - oppilaiden kasvun tukemiseen.

Requirements

  • Mahdollisuuden kehittää omaa ammatillista osaamista ja osallistua koulun kehittämiseen.
  • Kokkolan kaupungin henkilöstöedut, kuten muun muassa ePassi ja alennukset paikallisissa yrityksissä
  • Yhteistyötaitoja ja myönteistä asenne

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Perusopetuksen luonnontieteellisten aineiden tuntiopettaja at Kokkolan kaupunki | EuroTalent AI