Rovaniemen kaupunki hakee ATK-tukihenkilön sijaista 4.5.2026 - 30.6.2026 väliseksi ajaksi. Tehtävän sijoituspaikkana on koulutuspalveluiden hallinto.
Haluaisitko töihin arktiseen pääkaupunkiin, jossa pohjoinen luonto alkaa kotiovelta ja tarjoaa harrastusmahdollisuuksia ympäri vuoden? Kaupungin palvelut, ravintolat ja kulttuuririennot ovat kivenheiton päässä ja liikenneyhteydet hyvät lähelle ja kauas. Viikonlopuksi voit helposti lähteä niin pohjoisen tuntureille kuin kaupunkilomalle etelään.
Tule rakentamaan vahvaa oppimisen perustaa Rovaniemelle! Kasvatus- ja opetustyössä keskitymme vahvuuksiin, hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen, minkä lisäksi kannamme vastuumme ympäristöstä ja kestävästä tulevaisuudesta.
Tehtävään sisältyy päätelaitteiden testausta, laitteiden ja ohjelmistojen asennustatöitä sekä vian selvittelyä. Tarvittaessa työnkuvaan kuuluu myös loppukäyttäjien neuvontaa ja opastusta.
Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto tai alempi korkeakoulututkinto.
Valittavalta henkilöltä edellytämme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, rhyviä tietoteknisiä valmiuksia vaadittujen tehtävien hoitamiseen sekä kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn.
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Hinnoittelutunnuksen mukainen tasopalkka on palvelussuhteen alkaessa 2 480,59 euroa.
Tehtävässä noudatetaan yhden (1) kuukauden koeaikaa.
Tehtävää haetaan jättämällä hakemus Rovaniemen kaupungin sähköiseen työnhakupalveluun osoitteessa www.rovaniemi.fi/rekry. Jos sinulla ei ole mahdollista tehdä sähköistä hakemusta, voit toimittaa hakemuksen osoitteella: Rovaniemen kaupunki, Kirjaamo, PL 8216, 96101 Rovaniemi. Kirjekuoreen ja hakemukseen on merkittävä haettavan tehtävän nimike.
Hakuaika päättyy 24.4.2026 klo 15.00. Pyydämme huomioimaan, että myöhässä tulevia hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/rovani