Robottihitsauksen osaaja vakituiseen työsuhteeseen
Haluatko työn, jossa pääset tekemään robottihitsausta monipuolisesti, et vain painamaan käyntiin valmista ohjelmaa?
Tamminiityssä Säkylässä sinua odottaa vakituinen työ kasvavassa yrityksessä, jossa pääset osallistumaan myös suunnitteluun, ohjelmointiin ja kehittämiseen, sekä kasvamaan ajan myötä entistä vahvemmaksi robotiikan osaajaksi.
Tamminiitty työnantajana
Tamminiitty on kasvava metallialan alihankintayritys Säkylässä. Työllistämme noin 50 alan ammattilaista, ja liikevaihtomme on noin 8 miljoonaa euroa.
Meillä on modernit tuotantolaitteet, siistit tilat ja ennen kaikkea toimiva työarki.
Työ tehdään yhdessä ja kunnolla. Työkaverit auttavat toisiaan, ja jokainen voi keskittyä tekemään työnsä hyvin. Arvostamme avoimuutta, rohkeutta, kehittymisen halua ja inhimillisyyttä. Ne näkyvät arjessa tavassa tehdä töitä ja kohdata toisemme.
Kasvamme jatkuvasti, ja kehitämme myös osaamistamme sekä tuotantoympäristöämme. Modernit koneet ja robotiikka tarjoavat mahdollisuuden oppia uutta ja kehittää omaa ammattitaitoa pitkäjänteisesti.
Mitä työ pitää sisällään?
Työskentelet robottihitsauksen parissa ja osallistut kokonaisuuteen, johon kuuluu
Robottihitsauksen tuotannonsuunnittelu
Jigivalmistus
Hitsausrobotin päivittäinen operointi Motoman Arcworld -robottiasemalla
Työ ei ole pelkkää robottiajoa, vaan sisältää myös suunnittelua, säätämistä ja jatkuvaa kehittämistä.
Saat tehtävään hyvän perehdytyksen, ja roolissa on mahdollisuus kehittyä edelleen esimerkiksi robotiikan, ohjelmoinnin ja tuotannon kehittämisen osaajaksi.
Millainen työyhteisö sinua odottaa?
Meillä työ tehdään huolellisesti ilman turhaa hosumista.
Vaikka välillä on kiire, tekeminen pysyy hallinnassa. Työkaverit auttavat, asioita mietitään yhdessä ja jokainen kantaa vastuunsa omasta työstään.
Mitä toivomme sinulta?
Sinulla on kokemusta hitsauksesta, ja robottihitsauksen osaaminen katsotaan eduksi.
Arvostamme erityisesti kokemusta hitsauksesta tai vastaavasta työst