Ohjaaja kohtaamispaikkatoimintaan, Tunturi Lappi

EnontekiöCompetitive0 applicants

About this role

Rohkeus | Sitoutuminen | Luottamus | Vaikuttavuus | Vastuullisuus

Me SOS-Lapsikylässä puolustamme rohkeasti lapsen oikeuksia. Tavoitteenamme on, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen kasvaakseen mahdollisuuksiensa mittoihin. Tule tekemään merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä kanssamme!

Haemme SOS-Lapsikylään

Ohjaajia kohtaamispaikkatoimintaan

Mitä haemme?

Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.12.2026-30.4.2028 SOS-Lapsikylän ESR+ Hyvinvoiva vanhemmuus -kiertävät, varhaiset ja vaikuttavat lapsiperhepalvelut hankkeeseen kahta tarvittaessa töihin kutsuttavaa kohtaamispaikkatoiminnan ohjaajaa.

Mummun ja vaarin tupa on matalan kynnyksen kohtaamispaikka lapsiperheille ja vapaaehtoisille ikäihmisille. Toimintaa järjestetään vuoroviikoin Kittilässä, Kolarissa, Muoniossa ja Enontekiöillä. Toivomme hakijoiden asuvan jonkun toimintakunnan läheisyydessä niin, että työmatka on kohtuullinen.

Työhön sisältyy perheiden kohtaamista ja vapaaehtoisten ohjaamista sekä tilojen siistimistä. Koska lämmin ruoka on keskeinen osa tupailtaa, tehtävään sisältyy tarvittaessa myös ruoan valmistusta. Tuvalla työtä tehdään pääsääntöisesti työparin kanssa arki-iltaisin.

Hanke edistää lasten ja perheiden hyvinvointia Suomessa tarjoamalla matalan kynnyksen ennalta ehkäiseviä ja varhaisen tuen palveluita. Keskeisiä toimintamuotoja ovat Perhekumppani-palvelu, sukupolvia yhdistävä kohtaamispaikkatoiminta sekä digitaaliset vanhempien matalan kynnyksen ryhmätoiminnat.

Mitä me odotamme sinulta?

Toivomme ohjaajilta tehtävään sopivaa sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutusta, mutta työ sopii myös alan opiskelijalle. Kokemus lapsiperheiden kanssa työskentelystä ja vapaaehtoistoimijoiden ohjaamisesta katsotaan eduksi.

Hakemamme ohjaaja on ennakkoluuloton, itseohjautuva, omaa hyvät vuorovaikutustaidot ja osaa toimia monikulttuurisessa toimintaympäristössä.

Mitä me tarjoamme?

Tarjoamme sinulle merkityksellisen tehtävän SOS-Lapsikylän ennalta ehkäisevän työn parissa. Jos e

EU Requirements

Job Details

Posted2 November 2026
Closes2 December 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...