Haemme lupasihteeriä pohjoiseen luparyhmäämme Kouvolaan
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksessa lupahallintosektorilla pohjoisessa luparyhmässä on haettavana lupasihteerin (07.04) virka, virkapaikkana Kouvolan pääpoliisiasema.
Lupasihteerin tehtäviin kuuluvat aselupaprosessin ja yksityisen turvallisuusalan tehtävät, kuten sähköisesti ja käyntiasioinnissa vireille laitettavien hakemusten käsittely sekä selvitys- ja täydennyspyyntöjen laatiminen.
Tehtävään kuuluu aselupa-asioiden lupa-asiantuntijan sijaistaminen, jolloin tehtävään kuuluu lupavalvonnan tehtäviä sisältäen poliisin rekisteritarkastukset, sähköisten työjonojen seurannan ja vireillä olevien asioiden päivittämisen. Lisäksi tehtävään kuuluu asiakaspalvelutyön tehtäviä kuten henkilökortti- ja passihakemuksien vastaanottaminen ja käsitteleminen sekä muut esimiehen määräämät lupahallinnon toimistotehtävät.
Tehtävä alkaa 1.1.2027 tai sopimuksen mukaan. Nimityksessä voidaan soveltaa enintään kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Virkaan eri ole säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.
Yleiset kelpoisuusvaatimukset:
Virkamieheksi nimitettävän tulee valtion virkamieslain 8 •:n mukaan olla täyttänyt 18 vuotta.
Odotamme hakijalta aiempaa kokemusta asiakaspalvelutehtävistä, sekä kykyä toimia ruuhkaisissa tilanteissa. Viran hoitaminen edellyttää oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä ryhmätyöskentelytaitoa. Lisäksi odotamme hakijalta kehittävää työotetta.
Parhaimmat valmiudet tehtävään antaa soveltuva koulutus, esimerkiksi opisto- tai ammattikorkeakoulutasoinen koulutus tai muu korkeakoulututkinto. Luemme eduksi työkokemuksen poliisin lupahallintotehtävistä sekä englannin kielen taidon. Eduksi luemme myös valmiuden työskennellä lupahallintosektoria laajemmissa, monipuolista osaamista edellyttävissä asiakaspalvelutehtävissä.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisia ja merkityksellisiä työtehtäviä sekä hyvähenkisen työyhteisön. Tuemme henkilöstömme työtehtävien edellyttämää ammattitaidon ylläpitämistä ja o