Nuorten Ystävät on vuonna 1907 perustettu monialajärjestö, joka on tehnyt ennakkoluulottomasti työtä haavoittuvassa asemassa olevien sekä tukea tarvitsevien lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden hyväksi. Vuosittain toimintamme piirissä on 13 000 ihmistä eri puolilla Suomea. Meillä työskentelee noin 160 osaavaa ja sitoutunutta sosiaali-, opetus- ja kasvatusalan sekä järjestötyön ammattilaista.
Innostutko ihmisten kohtaamisesta ja heidän vahvuuksiensa löytämisestä? Haluatko auttaa ihmisiä rakentamaan konkreettisia polkuja kohti koulutusta ja työelämää? Onko sinulla kokemusta yksilö- tai ryhmävalmennuksesta ja halua kehittää uudenlaisia tapoja tukea työllistymistä?
Haemme uravalmentajaa Työelämä NYT -hankkeeseen Ouluun!
Hankkeessa vahvistetaan nuorten ja pitkään työttömänä olleiden työelämävalmiuksia tukemalla sujuvia siirtymiä kohti työllistymistä ja koulutusta. Samalla hanke purkaa työnhakijoiden ja työnantajien välistä kohtaanto-ongelmaa ja tukee työnantajia kehittämällä käytännönläheisiä toimintamalleja.
Hanke toimii Haapavedellä, Limingassa, Muhoksella, Oulussa, Pyhännällä ja Siikalatvalla. Nuorten Ystävät ry toimii ESR+ -rahoitteisen hankkeen päätoteuttajana, ja Limingan kunta sekä Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä ovat hankkeen osatoteuttajia.
Uravalmentajana vastaat yksilö- ja ryhmämuotoisesta uravalmennuksesta sekä tuet asiakkaita rakentamaan konkreettisia polkuja kohti koulutusta ja työelämää. Kartoitat yhdessä asiakkaan kanssa hänen osaamistaan, vahvuuksiaan ja tuen tarpeitaan. Vahvistat asiakkaiden työnhakutaitoja, työelämävalmiuksia ja oman osaamisen tunnistamista ja sanoittamista. Suunnittelet ja toteutat ryhmävalmennuksia, työelämäpajoja sekä oppilaitos- ja työnantajavierailuja. Hyödynnät työssäsi myös digitaalisia ratkaisuja ja tekoälyä.
Teet tiivistä yhteistyötä työnantajakoordinaattorin, työllisyyspalveluiden, oppilaitosten ja muiden verkostojen kanssa asiakkaiden harjoittelu-, oppisopimus-, koulutus- ja työllistymispolkujen edistämis