EspooCompetitive0 applicants

About this role

Blue Lagoon Beauty on kauneusalan johtava ja visionäärinen kauneusbrändi Suomessa. Olemme toimineet alalla 20 vuotta, luoden vuodesta toiseen trendikkäitä palveluita sekä kehittäen alalla ennen näkemättömiä konsepteja. Tällä hetkellä työllistämme yli 200 kauneusalan ammattilaista 16 toimipisteessä Helsingissä, Espoossa, Turussa, Porissa, Tampereella, Oulussa, Kuopiossa ja Jyväskylässä. Meitä ohjaavat vahvasti arvomme, joita ovat ammattitaito, trendikkyys ja yhteisöllisyys. Joukossamme pääset mukaan toisiaan tukevaan ja tiimityötä arvostavaan yhteisöön.

Kosmetologi Lippulaivaan

Vakaalla pohjalla oleva 4 vuotta täyttänyt Lippulaivan toimipisteemme hakee nyt kosmetologia palvelemaan kasvavaa asiakaskuntaamme. Viihtyisä sekä tilava liikkeemme sijaitsee Espoonlahdessa kaupunkikeskus Lippulaivassa, johon pääsee kätevästi niin autolla, kuin suoraan metrolla! Lippulaivan tiimissä työskentelee 19 ammattilaista ja meillä palveluita toteutetaan iloisella ja laadukkaalla asiakaspalveluotteella. Työviihtyvyyttä vaalimme toisia auttamalla, sekä tukemalla. Sitoutunut ja iso asiakaskuntamme tarjoaa ammattilaisillemme mahdollisuudet päästä huippuansioihin!

Haemme joukkoomme tekijää, joka suhtautuu työnsä laatuun intohimoisesti, haluaa kehittää itseään ja ammattitaitoaan sekä sitoutuu yhteisiin tavoitteisiin. Meille tärkeää on hyvät asiakaspalvelutaidot ja arvostamme positiivista asennetta sekä itseohjautuvuutta.

Etsimme nyt Lippulaivan toimipisteeseen kosmetologia sekä sopimusyrittäjäksi. Etsimämme sopimusyrittäjä pystyy tarjoamaan aamu, ilta sekä viikonloppu aikoja.

Toivomme, että sinulta löytyy jo osaamista kaikkiin tai osaan näistä palveluista:

Kasvohoidot (Medik8, Dermapen, HydraFacial)

Lash & brow lift

Kestovärjäykset

Pedikyyrit

Geelilakkaukset, kynnen kevyt vahvistukset

Sokeroinnit

Osaamisesi sekä mielenkiintosi mukaan, sinulla on mahdollisuus päästä toteuttamaan muitakin Blue Lagoonin palveluita!

Palveluvastaaviemme avulla voit kouluttautua ala

EU Requirements

Job Details

Posted2 November 2026
Closes2 December 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...