EspooCompetitive0 applicants

About this role

Blue Lagoon Beauty on kauneusalan johtava ja visionäärinen kauneusbrändi Suomessa. Olemme toimineet alalla 20 vuotta, luoden vuodesta toiseen trendikkäitä palveluita sekä kehittäen alalla ennen näkemättömiä konsepteja. Tällä hetkellä työllistämme yli 180 kauneusalan ammattilaista 16 toimipisteessä Helsingissä, Espoossa, Turussa, Porissa, Tampereella, Oulussa, Kuopiossa ja Jyväskylässä. Meitä ohjaavat vahvasti arvomme, joita ovat rohkeus, ammattitaito, trendikkyys ja yhteisöllisyys. Joukossamme pääset mukaan toisiaan tukevaan ja tiimityötä arvostavaan yhteisöön.

Ripsiteknikko Lippulaivaan

Vakaalla pohjalla oleva juuri 4 vuotta täyttänyt Lippulaivan toimipisteemme hakee nyt ripsiteknikkoa palvelemaan kasvavaa asiakaskuntaamme. Viihtyisä sekä tilava liikkeemme sijaitsee Espoonlahdessa kaupunkikeskus Lippulaivassa, johon pääsee kätevästi niin autolla, kuin suoraan metrolla! Lippulaivan tiimissä työskentelee 16 ammattilaista ja meillä palveluita toteutetaan iloisella ja laadukkaalla asiakaspalveluotteella. Työviihtyvyyttä vaalimme toisia auttamalla, sekä tukemalla. Sitoutunut ja iso asiakaskuntamme tarjoaa ammattilaisillemme mahdollisuudet päästä huippuansioihin!

Haemme joukkoomme tekijöitä, jotka suhtautuvat työnsä laatuun intohimoisesti, haluavat kehittää itseään ja ammattitaitoaan sekä sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin. Meille tärkeää on hyvät asiakaspalvelutaidot ja arvostamme positiivista asennetta sekä itseohjautuvuutta.

Etsimme nyt Lippulaivan toimipisteeseen ripsiteknikkoa sopimusyrittäjäksi. Etsimämme henkilö tuottaa kaikkia tai osaa näistä palveluista:

Klassiset ripsipidennykset

Volyymiripsipidennykset

Uv led ripsipidennyksiä

Osaamisesi sekä mielenkiintosi mukaan, sinulla on mahdollisuus päästä toteuttamaan muitakin Blue Lagoonin palveluita!

Ripsipalveluissa käytössämme on Salon Volumen, EliteLashin sekä Ikilalon tuotteet ja tuotamme laajasti erilaisia ripsityylejä.

Miksi valita Blue Lagoon?

Valmis asiakaskunta

Pitkäjänteisen työn ja

EU Requirements

Job Details

Posted2 November 2026
Closes2 December 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...