Tarjoamme mielenkiintoisen ja vastuullisen työn, ammattitaitoisen työyhteisön, mahdollisuuden luoda uutta ja kehittää omaa osaamista. Haemme nyt Suonpohjien ennallistamista ja vesistökunnostusa Länsi-Suomessa (SuoVesi) -hankkeelle projektipäällikköä.
SuoVesi on Länsi-Suomen alueella toteutettava JTF-hanke, jonka tavoitteena on edistää turvetuotannosta vapautuneiden alueiden ennallistamista sekä turvetuotannon kuormittamien vesistöjen kunnostamista osana oikeudenmukaista siirtymää (JTF) turpeen käytöstä luopumisessa. Hanke toteutetaan vuosina 2027-2030 Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.
Projektipäällikön tehtävänä on vastata hankkeen tavoitteista ja johtaa sekä ohjata hankkeen päivittäistä toimintaa ja hankehenkilökuntaa. Hankkeessa aktivoidaan muita toimijoita tekemään JTF-ennallistamista ja vesistökunnostamista. Lisäksi hankkeessa toteutetaan konkreettisia ennallistamistoimia entisillä turvetuotantoalueilla, kuten uudelleensoistamista ja kosteikkojen rakentamista, sekä kunnostetaan alapuolisia vesistöjä erityisesti uoma- ja virtavesikunnostusten avulla. Toimenpiteiden tavoitteena on vähentää vesistökuormitusta, parantaa vesien ekologista tilaa, lisätä luonnon monimuotoisuutta ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Samalla hanke tukee alueellisten siirtymäsuunnitelmien ennallistamishehtaaritavoitteiden saavuttamista. Tehtävää voidaan muokata tehtävään valitun henkilön osaamisen mukaan.
Tehtävän sijoituspaikka on ensisijaisesti Seinäjoki.
yksikön päällikkö Vincent Westberg (vincent.westberg@elinvoimakeskus.fi, p. 0295 027 956)
johtava vesienhoidon asiantuntija Erika Saarenpää (erika.saarenpaa@elinvoimakeskus.fi, p. 0295 028 027)