Myyntityö - Maalausmyyjä
Sorcolor on Suomen suurin ulkomaalauksiin erikoistunut maalausliike. Kysyntä on kovaa ympäri vuoden, erityisesti keväällä. Kannattava kasvu, innostunut ja hyvähenkinen työyhteisö ja eteenpäin pyrkivä asenne tekevät Sorcolorista houkuttelevan työpaikan! Sorcolor työllistää parhaimmillaan yli 500 tekijää. Myyjiä vuonna 2026 oli yli 50.
Sorcolor on perheyritys, jota johdetaan seuraavien arvojen mukaan:
1\\. Ole osa tarinaa - Jokainen asiakas ja työntekijä on osa suurta kokonaisuutta ja siksi äärimmäisen tärkeä. Haluamme sitouttaa työntekijät osaksi yhteisiä tulevaisuuden tavoitteita.
2\\. Rajattoman hyvä - Maalaamme rajatonta pintaa ja pyrimme muissakin asioissa toimimaan rajattoman hyvin. Rajansa kaikella, paitsi meillä.
3\\. Löydämme aina ratkaisun - Sorrilla ei jätetä asioita roikkumaan. Vuosien varrelle on mahtunut hyviä ja huonoja kokeiluja. Jos teemme virheen, olemme valmiita etsimään ratkaisun niin työntekijän kuin asiakkaan ongelmaan. Näin voit aina luottaa myymäsi tuotteen vastuullisuuteen.
Myyjän arki:
Työ on yksinkertaisuudessaan Sorcolorin tuotteiden ja palveluiden myyntityötä. Työnkuvaan kuuluu ulkomaalausten tarvekartoitus, laskenta, tarjoaminen ja se itse tärkein - kaupan tekeminen!
Kohtuullisen vapaa työnkuva mahdollistaa oman arjen aikatauluttamisen. Toimit osana paikallista myyntitiimiä, jossa sinua tukee mahtavat työkaverit, oma myyntipäällikkösi sekä Sorcolorin kilpailukykyiset työkalut myynnin toteuttamiseen. Omakehu haisee, mutta uskallamme luvata, että tuote jota myyt on yksi markkinoiden parhaista. Lähtökohdat mahdollistavat onnistumisen!
_\
Hae töitä linkin kautta tai soittele Jussille!