Haemme ylikonstaapelia kenttäryhmän varajohtajan tehtävään Lappeenrantaan.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksessa on haettavana kenttäryhmän varajohtajana toimivan ylikonstaapelin (04.05) määräaikainen virkasuhde ajalle 1.1. - 30.6.2027.
Virka on sijoitettu valvonta- ja hälytystoimintasektorille, virkapaikkana Lappeenrannan poliisiasema.
Tehtävä alkaa aikaisintaan 1.1.2027. Palvelussuhde voi alkaa myös sopimuksen mukaan. Määräaikaisuuden peruste on sijaisuus.
Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16a •:n mukaan hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Poliisilaitos on kaksikielinen.
Hakemuksen liitteeksi on laitettava nimikirjanote, ansioluettelo ja/tai vastaavat asiakirjat, joista ilmenevät kelpoisuusvaatimusten täyttyminen myös vaaditun kielitaidon osalta.
Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).
Poliisimiehen virkaan nimitettävällä henkilöllä tulee olla Suomen kansalaisuus.
Erityisinä kelpoisuusvaatimuksina ylikonstaapelin virkaan ja määräaikaiseen virkasuhteeseen ovat a) poliisialipäällystön erikoistumisopintojen suorittaminen, poliisialipäällystötutkinto, poliisipäällystön tutkinnon A-osan suorittaminen, poliisialipäällystön virkatutkinto; b) poliisin perustutkinnon tai poliisimiehistön virkatutkinnon lisäksi suoritettu korkeakoulututkinto; taikka c) korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys poliisitoimeen / A poliisin hallinnosta (158/1996) 16.1 • 17 k.
RuotsiSuullinen osaaminen: Tyydyttävä
Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
Ymmärtäminen: -
SuomiSuullinen osaaminen: Hyvä
Kirjallinen osaaminen: Hyvä
Ymmärtäminen: -
Esimieskokemuksen lisäksi odotamme hakijalta vahvaa kokemusta poliisin kenttätoiminnasta sekä kykyä johtaa, valvoa ja kehittää ryhmän toimintaa