Kotka-Kymin seurakunta etsii seurakuntapastoria 1.1.2027 alkaen
Kotka-Kymin seurakunnassa on avoinna seurakuntapapin virka. Etsimme joukkoomme sielunhoidosta, auttamisesta ja vapaaehtoisten kanssa toimimisesta innostunutta pappia. Viran erityinen painotus on kokonaisvastuu Palvelevan puhelimen toiminnasta Kotkassa. Viran tehtäviin kuuluu sururyhmien koordinointi ja niihin osallistuminen. Virkaan kuuluu lisäksi jumalanpalveluksia, kirkollisia toimituksia ja rippikoulutyötä. Seurakuntapappi toimii osana auttamistyön tiimiä ja hänen esihenkilönään toimii auttamistyön päällikkö.
Toivomme virkaan valittavalla olevan kokemusta seurakuntatyöstä. Jumalanpalveluksia järjestetään kolmessa kirkossa ja hautajaisia on väestörakenteen takia paljon. Palveleva puhelin toimii Kotkassa vahvasti vapaaehtoisten päivystäjien varassa, joten virkaan valittavalla on hyvä olla kokemusta vapaaehtoisten rekrytoinnista, kouluttamisesta ja tukemisesta. Kokemus Palvelevassa puhelimessa tai muissa auttamiskanavissa toimimisesta katsotaan virantäytössä eduksi.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on teologian maisterin tutkinto ja pappisvihkimys. Virkaan valittavan tulee olla Suomen ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Seurakuntapastorin viran kielivaatimuksena on erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä taito.
Viran palkkaus on vaativuusryhmä 601 mukainen vähimmäispalkka, jonka lisäksi maksetaan 518,30 euron vaativuusosaa, yhteensä 3828,69 €. Lisäksi voidaan maksaa kokemuslisää ja suorituslisää. Virassa sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valittavan tulee esittää soveltuva todistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Viranhoitomääräyksen antaa Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli. Seurakunnassamme on käytössä Edenred lounas- ja virike-etu.
Virka täytetään julkisella ilmoittautumismenettelyllä ja virkaan ilmoittaudutaan 30.10.2026 klo 12 mennessä osoitteessa https://kirkkorekry.fi . Mukaan tulee liittää nimikirjaote. Virkaan ilmoittau