AI Finland ry on Suomen suurin tekoälyverkosto. Verkostoon kuuluu lähes 500 jäsentä, jotka edustavat monipuolisesti yrityksiä, startupeja, tutkimuslaitoksia ja julkisen sektorin toimijoita. Yhdessä jäsentensä kanssa AI Finland rakentaa Suomesta maata, jossa tekoäly tuottaa kasvua ja kilpailukykyä. Teknologiateollisuus ry:n vuonna 2024 perustama verkosto on siirtynyt keväällä 2026 toimimaan yhdistysmuotoisena ja se on yksi Teknologiateollisuuden puitteissa toimivista 12 toimialayhdistyksistä.
Etsimme nyt AI Finland ry:lle vakituiseen työsuhteeseen toimitusjohtajaa viemään verkostoa uuteen vaiheeseen ja kehittämään edelleen yhdistyksen toimintaa.
Tehtävä
Toimitusjohtajana johdat AI Finlandia ja sen tällä hetkellä kuuden henkilön vahvuista asiantuntijatiimiä. Vastaat yhdessä hallituksen kanssa yhdistyksen strategiasta sekä johdat yhdistyksen operatiivista toimintaa vastaten taloudesta ja kumppanuuksista sekä siitä, että jäsenet saavat jäsenyydestään konkreettista hyötyä. Olet AI Finlandin keulahahmo mediassa, tapahtumissa ja päättäjien keskuudessa niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Työhösi kuuluu muun muassa
AI Finlandin strategian ja toiminnan johtaminen yhdessä hallituksen kanssa
jäsenyhteisön kasvattaminen ja jäsenarvon kehittäminen
ohjelmien, kuten AI 1000 -valmennusohjelman ja LUMI AI Factory -yhteistyön johtaminen ja kehittäminen
kumppanuudet yritysten, tutkimuslaitosten, rahoittajien ja julkisen sektorin kanssa
pohjoismainen ja eurooppalainen yhteistyö
AI Finlandin tiimin johtaminen ja tiimiläisten esihenkilönä toimiminen
yhdistyksen hallinnon ja talouden hallinta
Oletko etsimämme AI-moniosaaja?
Tunnet tekoälyn ja sen liiketoimintamahdollisuudet, ja osaat puhua niistä niin organisaatioiden johtoryhmille kuin kehittäjillekin. Olet rakentanut verkostoja ja saanut erilaiset toimijat tekemään menestyksellistä yhteistyötä. Sinulla on kokemusta johtamisesta ja kyky viedä asioita eteenpäin ilman isoa organisaatiota ympärilläsi.
Tehtävässä onni