Tule kanttoriksi Jyväskylän seurakuntaan!
Haluatko tehdä monipuolista kirkkomusiikkityötä osana yhteisöllistä ja innostavaa työyhteisöä? Jyväskylän seurakunnan Läntisellä alueella on haettavana ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävä kanttorin (b-kanttori) virka.
Virka tarjoaa mahdollisuuden kehittää alueen musiikkielämää yhdessä muiden kanttoreiden, seurakunnan työntekijöiden, vapaaehtoisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Alueen musiikkityössä korostuvat yhteistyö, yhteisöllisyys ja seurakuntalaisten osallisuuden vahvistaminen.
B-kanttorin pääasiallisiin tehtäviin kuuluvat
musiikista vastaaminen jumalanpalveluksissa, kirkollisissa toimituksissa ja muussa seurakunnan toiminnassa
Neulaskodin jumalanpalvelus- ja musiikkielämän suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen
kuorojen ja/tai muiden musiikkiryhmien ohjaaminen
seurakuntalaisten osallisuuden vahvistaminen musiikkitoiminnassa
yhteistyö alueen muiden kanttoreiden, eri työalojen, vapaaehtoisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa
konserttien ja muiden musiikkitilaisuuksien järjestäminen
osallistuminen rippikoulu- ja muuhun kasvatustyöhön sovitun työnjaon mukaisesti
omiin vastuualueisiin liittyvät viestintätehtävät
toiminnan ja talouden suunnittelu, seuranta ja raportointi omalta vastuualueelta
soitinten ja muun musiikkivälineistön hankintojen suunnittelu sekä niiden kunnossapidosta huolehtiminen
oman ammatillisen osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen
muut työnantajan osoittamat virkaan kuuluvat tehtävät
Tehtävässä edellytetään monipuolista musiikillista osaamista, hyviä urkujensoitto-, laulu- ja säestystaitoja, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä toimia moniammatillisessa työyhteisössä. Arvostamme oma-aloitteista ja kehittävää työotetta, organisointikykyä sekä joustavuutta muuttuvissa työtilanteissa.
Koska virassa työskennellään sekä Läntisen alueen että koko Jyväskylän seurakunnan alueella, auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi.
Viran kelpoisuuseht