Eri pituisia vakuutusoikeustuomarin T13 virkasuhteita vuodelle 2027

HelsinkiCompetitive0 applicants

About this role

Vakuutusoikeudessa on haettavana eri pituisia vakuutusoikeustuomarin pl. T13 määräaikaisia virkasuhteita vuodelle 2027.

Vakuutusoikeustuomari T13 osallistuu vakuutusoikeudessa käsiteltävien lainkäyttöasioiden käsittelyyn ratkaisukokoonpanon jäsenenä. Palkkausluokan T13 vakuutusoikeustuomari on ratkaisukokoonpanossa joko esittelijän, esittelevän tuomarin, tarkastavan jäsenen, toisen tuomarijäsenen tai puheenjohtajan roolissa.

Tuomarin kelpoisuusvaatimuksista säädetään tuomioistuinlain 10 luvussa. Tuomioistuinlain mukaan tuomariksi voidaan nimittää muun oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut oikeamielinen Suomen kansalainen, joka aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä on osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet.

Tuomariksi nimitettävällä on oltava tuomioistuimen tuomiopiirin väestön enemmistön kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä kaksikielisessä tuomioistuimessa toisen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Vakuutusoikeus on kaksikielinen tuomioistuin.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyvää aineellisoikeudellista perehtyneisyyttä vakuutusoikeudessa sovellettavaan lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön sekä vakuutusoikeuden toiminnan ja oikeudenkäyntimenettelyn tuntemusta. Työkokemuksen ja muiden ansioiden lisäksi vakuutusoikeustuomarin virkojen täytössä painotetaan erityisesti tosiasiallista kykyä suoriutua vakuutusoikeustuomarin tehtävistä eri asiaryhmissä niin laadullisesti kuin tuloksellisesti hyvin.

Tuomarin tehtävään vaadittavista henkilökohtaisista ominaisuuksista tärkeimpiä ovat vastuuntunto ja työhön sitoutuneisuus, kyky oikeusvarmaan, tulokselliseen ja itsenäiseen työskentelyyn ja juridiseen ajatteluun sekä valmius jatkuvasti kehittää sekä omaa ammattitaitoaan ett

EU Requirements

Job Details

Posted15 October 2026
Closes14 November 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Eri pituisia vakuutusoikeustuomarin T13 virkasuhteita vuodelle 2027 at Vakuutusoikeus | EuroTalent AI