Koneenkuljettajia Oulun alueelle, kausityö

OuluCompetitive0 applicants

About this role

Koneenkuljettajia Oulun alueelle, kausityö

Haemme tiimiimme talvikaudelle 2026–2027 tarvittaessa töihin kutsuttavia koneenkuljettajia.

Työtehtäviisi sisältyvät talvikauden koneelliset auraukset ja hiekoitukset. Lisäksi työtehtäviisi kuuluu lumenajoa, mikäli sinulta löytyy takataskusta C-ajokortti ja kuljettajan ammattipätevyys. C-ajokortin tai ammattipätevyyden puuttuminen eivät kuitenkaan ole esteitä hakemuksen lähettämiselle. Omalla työpanoksellasi pääset vaikuttamaan asiakaskiinteistöjen viihtyvyyteen, turvallisuuteen ja arvon säilymiseen.

Työsuhteen aloitusajankohta sekä kesto ovat sovittavissa. Töitä on tarjolla talvikauden loppuun saakka, mutta kiinnostuksesi mukaan töitä on myös tarjolla kevättöiden parissa. Talvikaudella työn luonteesta johtuen, töitä voidaan tehdä aamu- ja päivävuorojen lisäksi myös iltaisin, öisin tai viikonloppuisin.

Toivoisimme, että sinulle olisi jo karttunut kokemusta vastaavanlaisista työtehtävistä. Työ on itsenäistä, mutta se ei tarkoita sitä, että jäisit yksin. Saat avuksesi nimittäin mukavat työkaverit, sekä tuen kokeneelta esihenkilöltäsi. Pärjäät meillä varmasti, jos olet oma-aloitteinen ja reippaasti töihin tartuttava. Noudatamme kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta.

Mikäli kiinnostuksesi heräsi ja haluat osaksi työporukkaamme, niin otathan rohkeasti yhteyttä! Lisätietoja tehtävästä antaa sähköpostitse tuleva esihenkilösi Niko Korvela (niko.korvela@jurvelin.fi). Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy

Kiinteistöhuolto Jurvelin on Oulun talousalueella toimiva kiinteistöpalvelualan monialayritys. Tarjoamme asiakkaillemme kaikki kiinteistön ylläpitoon liittyvät palvelut yhden katon alta ja meillä työskentelee yli 250 kiinteistöpalvelualan ammattilaista.

Henkilöstö on yksi meidän tärkeimmistä vahvuuksistamme ja osaavat työntekijämme ovat avainasemassa palveluidemme tuottamisessa. Meille onkin tärkeää, että työntekijämme viihtyvät talossa ja työt voidaan suorittaa nykyaikaisi

EU Requirements

Job Details

Posted15 October 2026
Closes14 November 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Koneenkuljettajia Oulun alueelle, kausityö at Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy | EuroTalent AI