Oletko etsimämme henkilö, jolla on osaamista ja innostusta huolehtia osaltaan siitä, että seurakunnan tilaisuuksissa on tarjolla hyvää syötävää?
Haettavissa on tehtävä, jossa pääset valmistamaan ruokaa sekä leipomaan monipuolisesti erilaisiin seurakuntatoiminnan tilaisuuksiin.
Tehtävä sijoittuu seurakunnan yhteiseen majoitus- ja ruokapalvelun tiimiin, jossa on 11 työntekijää. Heistä kahdeksan työskentelee ruokapalvelussa kahdessa valmistuskeittiössä. Toinen niistä on Palokan kirkon keittiö, josta toimitetaan tarjoilutilauksia ympäri laajaa seurakuntaa. Toinen valmistuskeittiö sijaitsee Vesalan leiri- ja toimintakeskuksessa, jossa palvellaan erityisesti oman toiminnan leiriasiakkaita, mutta myös muita Vesalan käyttäjiä. Haettavana oleva tehtävän työ sijoittuu pääosin Palokkaan, mutta toimiva ruokapalvelun arki edellyttää joustavaa työskentelyä tarpeen mukaan myös Vesalassa. Tehtävään kuuluu ilta- ja viikonlopputyötä.
Ruokapalvelutyöntekijän pääasialliset tehtävät ovat:
lämpimien- ja kylmien ruokien valmistus
leivonta
astiahuolto ja siivous
omavalvontaan liittyvät tehtävät
asiakaspalvelu
erityisruokavalioiden valmistus
tarjoilutilaisuuksien tuottaminen
tilaustuotteiden kuljettaminen eri toimipisteisiin
Valittavalta edellytetään soveltuvaa ammatillista koulutusta sekä kokemusta keittiöalasta.
Lisäksi valittavalta edellytetään pääasiallisten tehtävien hoitamisessa tarvittavaa osaamista, hygieniapassia, erityisruokavalioiden tuntemusta, tiimi- ja työyhteisötaitoja sekä B-luokan ajokorttia, koska työhön sisältyy ruuan kuljetusta.
Tehtävän täytössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun tulee ennen sen vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan (T-todistus).
Työsopimussuhteisen tehtävän vaativuusryhmä on 401 ja järjestelmän mukainen peruspalkka on 2345,83 €/kk). Lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää. Tehtävässä noudatetaan yleistyöaikaa. Lomaoikeus ja muut palvelussuhteen ehdo