Vakuutusoikeuden esittelijän T9 virka

HelsinkiCompetitive0 applicants

About this role

Vakuutusoikeuden esittelijän T9 virka

Esittelijät työskentelevät lainkäyttötoiminnan keskeisillä osa-alueilla yhdessä vakuutusoikeuden tuomareiden ja muun henkilökunnan kanssa. Vakuutusoikeuden esittelijän T9 tehtävänä on esitellä lainkäyttöasioita, huolehtia tarvittavien asiakirjojen ja lisäselvitysten hankkimisesta sekä omalta osaltaan osallistua asiakaspalveluun.

Tuomioistuinlain 19 luvun 3 •:n 1 momentin mukaan kelpoisuusvaatimuksena vakuutusoikeuden esittelijän virkaan on oikeustieteen muu ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto.

Kielitaitoa koskevista kelpoisuusvaatimuksista säädetään tuomioistuinlain 10 luvun 9 •:ssä. Vakuutusoikeus on kaksikielinen tuomioistuin.

Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

Tehtävässä tarvitaan perehtyneisyyttä ja kiinnostusta hallintolainkäyttöön sekä vakuutusoikeuden toimialaan kuuluviin toimeentuloturva-asioihin. Iso osa vakuutusoikeudessa käsiteltävistä asioista sisältää myös lääketieteellistä selvitystä.

Esittelijän tehtävän menestykselliseen hoitamiseen hyvät valmiudet antaa aikaisempi kokemus vastaavasta tehtävästä tuomioistuimessa tai muu aikaisempi perehtyneisyys vakuutusoikeudessa käsiteltäviin asioihin. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja juridiseen ajatteluun, kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja asiayhteyksiä sekä kykyä löytää ratkaistavan asian olennaiset kysymykset. Lisäksi edellytämme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, tehokasta ja tuloksellista otetta työhön, hyvää kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa sekä halua kehittää omaa ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä yhteiskunnallisesti merkittävässä tehtävässä Suomen suurimmassa erityistuomioistuimessa. Meillä on

EU Requirements

Job Details

Posted15 October 2026
Closes14 November 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...