Järviseudun koulutuskuntayhtymä hakee
KOULUTUSALAJOHTAJAA/KOULUTUSPÄÄLLIKKÖÄ
Lappajärven yksikköön uusiutuvan teknologian ja palveluiden vastuualueille
toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen 1.11.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan
Koulutusalajohtajan virkanimike muutetaan koulutuspäälliköksi vuonna 2027.
Koulutuspäällikön tehtävä sijoittuu uusiutuvan teknologian ja palveluiden vastuualueille, joilla järjestetään talonrakennus-, sähkö-, ravintola- ja catering-, ajoneuvo-, logistiikan alan sekä kone- ja tuotantotekniikan koulutusta. Tehtävä kohdentuu Lappajärven ja Vimpelin yksiköihin.
Koulutuspäällikkö vastaa yksiköidensä koulutuksen suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista sekä laadullisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta toimintasuunnitelmassa määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti yhteistyössä muun johtoryhmän kanssa. Koulutuspäällikkö vastaa osaltaan myös vastuualueensa opetustoimintaan liittyvien viranomaismääräysten noudattamisesta.
Koulutuspäällikön tehtävät ja vastuualueet määräytyvät kuntayhtymän voimassa olevan hallintosäännön mukaisesti.
Koulutuspäällikkö vastaa mm.:
tutkintoon johtavan koulutuksen tutkinnon perusteiden mukaisesta koulutuksen kehittämisestä ja toteuttamisesta tehtyjen toteutussuunnitelmien mukaisesti ja työelämälähtöisesti
päättää opiskelijaksi ottamisesta ja opiskelijan opintojen tilapäisestä keskeyttämisestä sekä opiskelijan eronneeksi katsomisesta
vastaa osaltaan opiskeluhuollon toteutumisesta
toimii tulosalueidensa henkilöstön esihenkilönä hoitaen henkilöstön rekrytointiin, työsuhdeasioihin, vuosityöaikasuunnitelmiin, osaamisen kehittämiseen ja työkyvyn ylläpitoon liittyviä tehtäviä yhteistyössä johtoryhmän kanssa
osallistuu tulosalueidensa budjetin laadintaan ja toimii kustannustehokkaasti
huolehtii yksikköjensä työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä työsuojelusäännösten mukaisesti yhteistyössä johtoryhmän kanssa.
Edellytämme hakijalta:
ammatillisen koulutuksen ja ni