IHAN TAVALLISTA ARKEA - YHDESSÄ TEHTYNÄ
Tule työkaveriksemme Turkuun!
Haemme nyt AVUSTAVAA TYÖNTEKIJÄÄ määräaikaiseen työsuhteeseen 19.10.2026-28.2.2027 väliselle ajalle. On mahdollista, että työ jatkuu tämän jälkeenkin. Työ sijoittuu kahteen vuoroon (aamu-ja ilta), myös viikonloppuisin.
Avustavana työntekijänä työtehtäviisi kuuluu asukkaiden avustaminen päivittäisissä arjen toiminnoissa ja perushoidossa sekä kodinhoidollisissa tehtävissä. Työhön saattaa tarvittaessa sisältyä myös työskentelyä yksikkömme valmistuskeittiössä sekä ruokahuoltoon liittyviä tehtäviä. Työ on ajoittain fyysisesti vaativaa, joten hyvä toimintakyky tukee tehtävässä pärjäämistä. Arvostamme rauhallista ja kunnioittavaa tapaa kohdata asukkaat, oma-aloitteisuutta, joustavuutta, yhteistyökykyä sekä valmiutta työskennellä osana moniammatillista tiimiä.
Tavana Aurinkopiha tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista liikuntavammaisille aikuisille asiakkaille. Meillä työ on asiakaslähtöistä ja kuntouttavaa hoivatyötä. Asiakkaamme tarvitsevat apua päivittäisissä toiminnoissaan; siirtymisissä, henkilökohtaisessa hygieniassa sekä arjen sujuvuuden varmistamisessa. Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn erityistä tukea tarvitsevien aikuisten parissa, kattavan perehdytyksen yksikön toimintatapoihin sekä mahdollisuuden kehittää osaamistasi vammaistyön parissa.
MEILLÄ SAAT
https://www.instagram.com/aspakoti_vallinoja/?locale=en
työpaikan kotimaisessa, yhteiskunnallisessa yrityksessä, jossa tehdään isoja asioita, inhimillisesti ja kestävästi
ammattitaitoisen ja toisistaan huolta pitävän työyhteisön, jossa pääset kehittämään omaa osaamistasi
liikunta -ja kulttuuriedut tukemaan hyvinvointiasi
lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
lähiesihenkilön ja koko tiimin tuen työssäsi
kivat työkaverit
Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen. Palkkaluokka avustavan työntekijän tehtävässä on G18B, kokemusvuosiesi mukaan peruspalkka on: 2278,8-2510,83€/kk.
ODOTAMME S