Vaasan hallinto-oikeudessa julistetaan haettavaksi osastovastaavan Y 12 virka. Osastovastaava toimii lainkäyttösihteereistä koostuvan yksikön tiiminvetäjänä.
Osastovastaavan toimenkuvaan kuuluu muun muassa lainkäyttösihteerien tiimin työn organisointi, toiminnan kehittäminen, osaamisen johtaminen ja ohjeiden laatiminen sekä lomista sopiminen. Tiiminvetäjällä / tiimiesimiehellä ei ole esihenkilövastuuta. Toimenkuvaan kuuluu myös lainkäyttösihteerin monipuolisia lainkäyttötyötä tukevia tehtäviä ja asiakaspalvelutehtäviä.
Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on sellainen taito ja kyky, jota viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää. Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on joko suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito.
Parhaimmat valmiudet tehtävän menestykselliseen hoitamiseen antaa oikeustradenomin tutkinto tai muu vastaava tutkinto sekä aikaisemmalla työkokemuksella hankittu perehtyneisyys tehtävään. Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä ICT-taitoja.
Virkaan nimitettävältä edellytetään useamman vuoden monipuolista kokemusta lainkäyttösihteerin tehtävistä hallinto-oikeuden asiaryhmistä. Eduksi katsotaan aiempi kokemus tiiminvetäjyydestä sekä ruotsin kielen hyvä taito ja englannin kielen tyydyttävää parempi taito.
Arvostamme määrätietoista ja oma-aloitteista työskentelyotetta, vastuullisuutta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta sekä organisointitaitoja.
Mahdollisuuden olla osa asiantuntevaa työyhteisöä, - Lakisääteistä laajemman työterveyshuollon, - Liikunta-, hieronta-, kulttuuri- ja työmatkaedun sekä tuetun työpaikkaruokailun, - Etätyömahdollisuuden.
Tarja Vilmunen
Hallintopäällikkö
029 5642 621
tarja.vilmunen@oikeus.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla p