Creo Center on monialainen tuotekehityskumppani organisaatioille, jotka haluavat onnistua uusilla innovaatioilla tai edistämällä nykyisten tuotteiden kehitystä. Laajan palveluportfoliomme avulla pystymme tarjoamaan korkeatasoista suunnittelua eri alojen tuotekehityshankkeisiin ja olemaan strateginen kumppani sekä paikallisille että kansainvälisille yrityksille. Asiakkaitamme ovat pääasiassa tuotekehityksen huippuorganisaatiot, johtavat valmistavan teollisuuden yritykset sekä innovatiivisia tuoteideoita kehittävät startupit. Kasvumme ja kansainvälistymisemme ansiosta olemme usean palvelualueen osalta toimialamme edelläkävijöitä, ja tahtotilamme on kasvaa ja kehittyä entisestään yhdeksi merkittävimmistä tuotekehitysorganisaatioista Pohjoismaissa niin tuotekehityksen osa-alueilla kuin tuotekehityslähtöisen digitaalisen siirtymän toteuttajana.
Etsimme nyt uransa alkuvaiheilla olevaa Elektroniikkasuunnittelijaa modernien teknologioiden ja innovatiivisten ratkaisujen pariin Turkuun!
Roolisi meillä
Elektroniikkasuunnittelijana osallistut elektroniikkaratkaisujen suunnitteluun tuotekehitysprojektien eri vaiheissa aina määrittelytehtävistä piirikaavio- ja piirilevysuunnitteluun, dokumentointiin sekä prototyyppien testaamiseen ja rakentamiseen saakka. Toteutamme projekteja laajasti erilaisille kansainvälisille yrityksille ja työsi kohteena voikin olla esimerkiksi tietoliikenne- ja verkkolaitteita, medikaalilaitteita, energiateknologiatuotteita tai kuluttajatuotteita. Sulautettujen järjestelmien asiantuntijatiimissämme pääset oppimaan kokeneilta kollegoilta ja monipuoliset projektit tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden kartuttaa osaamista elektroniikkasuunnittelun eri osa-alueita.
Millaista henkilöä etsimme?
Haemme tehtävään henkilöä, jolla on hyvä tekninen pohja elektroniikkasuunnitteluun sekä aito kiinnostus tuotekehitystä kohtaan. Toivomme sinulta:
Soveltuvaa teknistä korkeakoulututkintoa tai voit vaihtoehtoisesti olla parhaillaan opintojesi loppuvaiheessa
Käytännö