Etsimme ylitarkastajaa harmaan talouden selvitysyksikköön!
Ylitarkastajan tehtäviin kuuluu ohjata ja tukea selvitysyksikön selvitysten tekemistä, jonka ydin on viranomaisten toimintaa tukevassa selvitys- ja analyysityössä.
Ylitarkastajan keskeisiin tehtäviin kuuluu muun muassa:
Sparrata selvityskysymyksiin- ja asetelmiin liittyen sekä ohjata työtä selvitysten aikana
Tukea selvitysten tekijöitä aineistojen käsittelyssä ja analysoinnissa
Auttaa kehittämään ja rakentamaan yhtenäisiä ja oikeaoppisia selvitysmenetelmiä
Kouluttaa yksikön selvitystoimintaa tekeviä henkilöitä
Osallistua omien ja muiden selvitysten tekemiseen
Vastata selvitysten sisällön laadusta sekä niiden viimeistelystä julkaistavaksi
Työtäsi ohjaavat Verohallinnon ja selvitysyksikön strategiset tavoitteet sekä yksikön johdon linjaukset ja määräykset. Tehtävässä yhdistyvät vahva analyyttinen osaaminen, kyky ohjata asiantuntijatyötä sekä halu kehittää selvitystoiminnan menetelmiä ja käytäntöjä.
Kelpoisuusvaatimuksena ylitarkastajan virkaan on ylempi korkeakoulututkinto.
Kelpoisuusehtona valittavalta henkilöltä edellytetään suomen tai ruotsin kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa. (Valtioneuvoston asetus Verohallinnon virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta (1052/2009) 2.1 §).
Virkaan nimittäminen tai tehtävään valituksi tuleminen edellyttää, että hakijasta tehdään tämän suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys. Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa. Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi .
Soveltuva tohtorintutkinto tai tohtoriopinnot niiden loppuvaiheessa (esim. FT, KTT, VTT, OTT)
Syvällistä osaamista tilastotieteestä, taloustieteestä, yhteiskuntatieteestä, oikeustieteestä tai vastaavasta
Aikaisempi kokemus tutkimus- tai selvitystoiminnan ohjaus- ja kehittämistehtävistä
Kvalitatiivisen ja kvan